kiefersutherland.jpg

24-tähti Kiefer Sutherlandin uusi rooli – nettisarjan tähtenä

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Näyttelijä Kiefer Sutherland tunnetaan nykyisin lähinnä suositun 24-sarjan päätähtenä, sillä hän on tehnyt toimintasarjaa jo vuosikausia. Sarjan tuotanto on sittemmin jo päättynyt, ja pari viikkoa sitten Hollywoodissa ilmoitettiin myös 24-elokuvan tuotannon olevan jäissä.

Näyttelijän työt eivät silti ole ohi, sillä nyt Kiefer Sutherland on kiinnitetty ensimmäiseen 24-sarjan jälkeiseen rooliinsa, sillä hänet nähdään The Confession -nettisarjan tähtenä. Asiasta uutisoineen Entertainment Weekly -lehden mukaan kyseessä on vain internetissä esitettävä sarja.

The Confession -tuotantokausi pitää sisällään yhteensä kymmenen webisodia, joiden pituus vaihtelee viiden ja kymmenen minuutin välillä. Nettisarjassa seurataan Sutherlandin esittämää palkkamurhaajaa, joka pohtii uhriensa kohtaloa John Hurtin esittämän papin kanssa. Sarja kuvattiin äskettäin yhdeksässä päivässä New Yorkissa, ja se julkaistaan Hulu-palvelussa maaliskuussa.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Pierun SM-kisat “pärähtävät” käyntiin heinäkuussa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Suomessa järjestetään SM-kilpailuja mitä erikoisimmissa lajeissa. Tunnetuksi ovat tulleet niin saappaanheiton kuin eukonkannonkin mittelöt, joissa punnitaan kansan raavaimmat uroot. Nyt Utajärvellä järjestettävissä kisoissa mittauksessa ovatkin kansakunnan kovimmat paukuttelijat.