theblackeyedpeas.jpg

Black Eyed Peas -tähti sokeutui – sairaus vei näön

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Lukuisat hiphop-tähdet pitävät silmillään aurinkolaseja kellonajasta, auringonpaisteesta tai sen puuttumisesta välittämättä keikoilla jopa yökerhoissa. Kyse on siis puhtaasti tyyliseikasta, mutta poikkeus vahvistanee jälleen kerran säännön. Eräs supertähdistä on nimittäin oikeasti sokea.

Kaikki lienevät tietoisia Stevie Wonderin sokeudesta, mutta nyt samaan joukkoon on liittynyt The Black Eyed Peas -yhtyeen 36-vuotias jäsen APL.DE.AP. Hänet on nimittäin viimein vahvistettu olevan virallisesti sokea. Hiphop-artisti, oikealta nimeltään Allan Pineda Lindo, on nyt paljastanut kärsivänsä perinnöllisestä Nystagmus-silmäsairaudesta.

Sairaus aiheuttaa rajua likinäköä ja näön sameutumista. Tästä syystä APL.DE.AP ei kykene usein hahmottamaan esineitä ja ihmisiä. Artisti paljasti pitäneensä sairautensa pitkään omana tietonaan ja kertoi sen olleen yksi syy hänen ajautumiselleen musiikkialalle.

- Ennen hiphop-musiikkia tunsin että en tule saavuttamaan elämässäni mitään. Kun tanssin, minä kuvittelen itseni ja tanssilattian päähäni. Minä olen hyvä hahmottamisen kanssa. Jos en ole lähellä tekstiä, en saa siitä selvää vaikka se olisi kuinka suurta, APL.DE.AP kertoi Access Hollywoodille.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Pierun SM-kisat “pärähtävät” käyntiin heinäkuussa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Suomessa järjestetään SM-kilpailuja mitä erikoisimmissa lajeissa. Tunnetuksi ovat tulleet niin saappaanheiton kuin eukonkannonkin mittelöt, joissa punnitaan kansan raavaimmat uroot. Nyt Utajärvellä järjestettävissä kisoissa mittauksessa ovatkin kansakunnan kovimmat paukuttelijat.