Patsy Kensitin tekorusketus pieleen

Viihdeuutiset · Stara.fi

80-luvulla hyvin menestynyt laulaja-näyttelijätär Patsy Kensit on viettänyt viime vuodet pääasiassa poissa julkisuudessa. Tämän talven aikana hän on kuitenkin ollut tavallista enemmän otsikoissa, kun neitokainen osallistuu Tanssii tähtien kanssa -kilpailuu.

Esimerkiksi Tappava Ase -elokuvaa aikoinaan tähdittänyt näyttelijä on viime vuosina tehnyt lähinnä sivurooleja televisiosarjoissa. Oasis-rokkari Liam Gallagherin vaimona kolmen vuoden ajan viihtynyt laulaja-näyttelijä on nyt kuvattu saapumassa Tanssii tähtien kanssa -kilpailun harjoituksiin, mutta keinorusketus oli tainnut mennä hieman överiksi.

42-vuotias Patsy Kensit teki näyttelijädebyyttinsä jo neljävuotiaana televisiomainoksessa ja elokuvassa For The Love Of Ada. 80-luvun puolivälissä Patry Kensit teki menestyksekästä laulajanuraa Eight Wonder -yhtyeen vokalistina. Yhtyeen hittejä on muiden muassa Pet Shop Boysin tuottama kasariklassikko I’m Not Scared. Nykyisin hänen miehensä on DJ-tuottaja Jeremy Healy.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Pierun SM-kisat “pärähtävät” käyntiin heinäkuussa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Suomessa järjestetään SM-kilpailuja mitä erikoisimmissa lajeissa. Tunnetuksi ovat tulleet niin saappaanheiton kuin eukonkannonkin mittelöt, joissa punnitaan kansan raavaimmat uroot. Nyt Utajärvellä järjestettävissä kisoissa mittauksessa ovatkin kansakunnan kovimmat paukuttelijat.