katyperry.jpg

“Valtavista rinnoistani on ollut hyötyä”

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Poppari Katy Perry on ollut paljon otsikoissa paljastavan pukeutumistyylinsä vuoksi. Parhaillaan tiukalla dieetillä oleva laulaja markkinoi taannoin Meksikossa uutta Purr-hajuvettään erittäin avonaisessa mekossa, joka paljasti enemmän kuin peitti.

Nykyisin mielellään muhkeaa poveaan esittelevä laulaja on kuitenkin paljastanut nuorempana vihanneensa isoja rintojaan. Perry on kertonut joutuneensa jopa kiusatuksi rintojensa vuoksi. Palstatilaa lehdissä avonaisilla kaula-aukoillaan nykyisin saava tähti on tunnustanut isorintaisuuden kääntyneen kuitenkin sittemmin hänen voitokseen.

- Kun olin lapsi, minulla oli valtavat rinnat enkä tiennyt, mitä tehdä. Käytin rintojen pienentäjiä, jotka eivät olleet söpöjä. Halusin vain näyttää Kate Mossilta. Enpä tiennyt tuolloin, että rinnoistani olisi joku päivä vielä hyötyä, Perry kertoi amerikkalaiselle Elle-lehdelle.

Katy Perry on naimisissa brittiläisen näyttelijä-koomikko Russell Brandin kanssa. Pari avioitui Intiassa vain vuoden seurustelun jälkeen. 26-vuotias Perry on tunnustanut haaveilevansa myös lapsista. Laulaja on kertonut laittavansa perheen uransa edelle, sillä musiikillaan hyvin menestynyt tähti haluaa elää mahdollisimman täyttä elämää.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Pierun SM-kisat “pärähtävät” käyntiin heinäkuussa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Suomessa järjestetään SM-kilpailuja mitä erikoisimmissa lajeissa. Tunnetuksi ovat tulleet niin saappaanheiton kuin eukonkannonkin mittelöt, joissa punnitaan kansan raavaimmat uroot. Nyt Utajärvellä järjestettävissä kisoissa mittauksessa ovatkin kansakunnan kovimmat paukuttelijat.