Katy Perry photoshopattiin rajusti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poppari Katy Perry on ollut paljon otsikoissa paljastavan pukeutumistyylinsä vuoksi. Kolmisen kuukautta sitten hän avioitui brittiläisen näyttelijä-koomikko Russell Brandin kanssa vain vuoden seurustelun jälkeen. Nyt avioliiton kerrotaan olevan vaikeuksissa ja pariskunnan hakeutuneen pariterapiaan.

Viime elokuussa Katy Perry poseerasi maineikkaan Rolling Stone -lehden rohkeassa kansikuvassa pelkissä alusvaatteissaan. Nyt tuon samaisen kuvan alkuperäinen käsittelemätön versio on vuotanut verkkoon, ja samalla on selvinnyt kuinka paljon kansikuvaa oli muokattu esimerkiksi rintojen osalta. Muutokset näkyvät tästä kuvasta.

Muhkeaa poveaan mielellään esittelevä laulaja paljasti äskettäin vihanneensa nuorempana isoja rintojaan. Perry kertoi joutuneensa jopa kiusatuksi rintojensa vuoksi. Palstatilaa lehdissä avonaisilla kaula-aukoillaan nykyisin saava tähti on tunnustanut isorintaisuuden kääntyneen kuitenkin sittemmin hänen voitokseen.

Katy Perry Rolling Stone