Huonoja uutisia tsunamikoirista – osoittautumassa japanilaisten huijaukseksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat ihastelleet Japanin tuhoalueella kuvattuja kahta koiraa, joista toinen oli loukkaantunut ja toinen piti sille uskollisesti seuraa. Eilen ympäri maailmaa uutisoitiin, että koirat oli pelastettu paikalliseen koirahoitolaan. Nyt tieto on vahvasti kyseenalainen, vaikka siitä ovat uutisoineet muiden muassa CNN ja monet muut uutistoimistot.

Arahaman alueella kuvattu koirakaksikko on ihastuttanut lojaalisuudellaan ihmisiä ja niiden avulla on myös pyydetty lahjoituksia japanilaisille. Nyt koiraihmisille on kuitenkin huolestuttavaa kerrottavaa. Koirien väitettiin päässeen hoitoon, mutta kun niistä haluttiin saada todisteeksi tuoretta kuvamateriaalia, ei sellaista suostuttu toimittamaan. Näin ollen väitteet pelastumisesta on asetettu kyseenalaisiksi, sillä mitään todisteita sellaisesta ei ole esitetty.

Koirien epäillään menehtyneen ja joutuneen japanilaisen keräyshuijarin apuvälineiksi. Niiden hoitoon saamisesta kertoi Facebookissa Kenn Sakurai -niminen käyttäjä, joka pyytää yhä lahjoituksia koirien hoitamiseksi. Hän ei ole kuitenkaan suostunut toimittamaan kuvia pelastetuista koirista, vaan on sen sijaan poistanut sivuiltaan aiheeseen liittyvät kysymykset. Parhaillaan lahjoittajia pyydetäänkin olemaan lahjoittamatta rahaa kyseisen käyttäjän mainitsemiin kohteisiin.

Global Animal -järjestön edustaja tiedusteli koirien pelastusoperaatiosta myös operaatioon osallistuneelta Susan Merceriltä, joka kertoi että heidän etsintänsä päättyi tuloksettomana. Myöskään koirien hoitajiksi ilmoitettuja eläinlääkäreitä ei ole tähän mennessä löydetty.