pmmp.jpg

PMMP palaa esiintymislavoille – uusi levy työn alla

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Maamme suosituimpiin yhtyeisiin kuuluva PMMP palaa keikoille ensi kesänä. Yhtye aloittaa kesän kiertueensa 1. heinäkuuta Imatralta. Tämän lisäksi bändi tekee myös jo perinteeksi muodostuneet vappukeikat Helsingin Nosturissa 30. huhtikuuta ja 1. toukokuuta.

PMMP:n suosio niin levyillä kuin lavoillakin on jatkunut vankkumattomana koko 2000-luvun. Yhteensä yhdeksällä Emma-patsaalla palkitun PMMP:n viittä pitkäsoittoa on myyty yhteensä yli 350.000 kappaletta. Yhtye on parhaillaan studiossa työstämässä uutta studioalbumiaan.

Kesän tähän mennessä varmistuneet keikat ovat:

1.7. Imatra, Big Band Festival
2.7. Helsinki, tba
2.7. Riihimäki, Riihimäki Rock
8.7. Lohja, Rantajamit
9.7. Turku, Ruisrock
10.7. Aitoo, Aitoon Kirkastusjuhlat

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Oluen hintahaitari ihmetyttää – halvin tuoppi 0,36 euroa

Matkailu · Meri Pulkkinen

Yleisesti tunnettu fakta on, että melkein mistä vain voi säästää. Oluesta pitävien pihistelijöiden onnenpäivät ovatkin nyt käsillä Pintprice-nettisivuston julkaiseman listauksen avulla. Sivusto on nimittäin koonnut listan maista, joissa oluttuopin hinta on kaikkein alhaisin.