Tyra Banks kuvattiin ilman meikkiä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu huippumalli Tyra Banks on tullut viime vuosina tutuksi useammastakin televisio-ohjelmasta. Hän sai taannoin myös oman keskusteluohjelman, joka on pyörinyt ruuduissa jo viiden kauden ajan ja palkittu Emmy-pystillä.

Reilu vuosi sitten Tyra ilmoitti The Tyra Show -ohjelmansa loppuvan. Sittemmin hänet ikuistettiin näyttäviin studiokuviin ja kaunotar poseerasi julkkisjuhlien punaisilla matoilla. Nyt Tyra on kuitenkin ikuistettu ilman meikkiä, ja meikittömänä häntä on tuskin tunnistaa kansainvälisesti arvostetuksi huippumalliksi.

Banks nähdään jatkossakin ruuduissa Huippumalli haussa -realityohjelman Yhdysvaltojen version juontajana. Sarjan 14. tuotantokausi nähtiin viime vuonna. Tulevaisuudessa Tyra keskittyy myös Bankable Studios -nimisen elokuva-alan yrityksensä käynnistämiseen.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Murtovaras valitsi väärän talon kohteekseen

Ohhoh! · Stara.fi

Rikolliset eivät tunnetusti edusta ihmiskunnan älykkäintä kärkeä, ja usein alan ammattilaiset jäävätkin kiinni mitä typerimpien virheiden johdosta. Nyt eräs tapaus kantautuu Malesiasta, jossa murtovaras oli valinnut kohteekseen aivan väärän asunnon.

Oluen hintahaitari ihmetyttää – halvin tuoppi 0,36 euroa

Matkailu · Meri Pulkkinen

Yleisesti tunnettu fakta on, että melkein mistä vain voi säästää. Oluesta pitävien pihistelijöiden onnenpäivät ovatkin nyt käsillä Pintprice-nettisivuston julkaiseman listauksen avulla. Sivusto on nimittäin koonnut listan maista, joissa oluttuopin hinta on kaikkein alhaisin.