angelinajolie.jpg

Angelina Jolie tienaa tähtitieteellisen summan Louis Vuittonilta

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Elokuvatähti Angelina Jolie nähtiin taannoin valkokankaalla Salt ja The Tourist -elokuvissa. Sittemmin hän on edustanut monissa tilaisuuksissa yhdessä miehensä Brad Pittin kanssa. Nyt Angelina tienaa huiman summan mainossopimuksesta.

Maaiman tunnetuimpiin luksusmerkkeihin lukeutuva Louis Vuitton on nimittäin kiinnittänyt Angelinan mainoskasvokseen. Supertähden tilipussi paisuu mainossopimuksen myötä peräti kymmenellämiljoonalla dollarilla, E! Online kertoo. Sopimus on Jolien uran rahakkain mainossopimus. Kampanjan tulevat kuvat ikuistaa julkaisun mukaan maailmankuulu Annie Leibowitz.

Salt-elokuva on saamassa myös jatkoa. Salt 2 on tarkoitus kuvata seuraavan kahden vuoden aikana. Elokuvan tuottaja Lorenzo di Bonaventura vahvisti alkuvuodesta Jolien olevan mukana kakkososassa.

- Ensimmäinen Salt-elokuva myi itsensä läpi nopeasti. Sony-yhtiön johtoporras luki käsikirjoituksen ja he rakastivat tarinaa. He ostivat sen ja roolitus alkoi. Ensisijaisesti he halusivat päärooliin Tom Cruisen, joka lähti mukaan. Jostain syystä Tom Cruise kuitenkin peruutti päätöksensä, ja silloin Sony otti yhteyttä Angelina Jolieen. Onnistuneen ykkösosan jälkeen onkin helppo tehdä kakkososa. Näemme Jolien tietenkin myös toisessa osassa, Lorenzo di Bonaventura kertoi Contact Music -julkaisulle.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Murtovaras valitsi väärän talon kohteekseen

Ohhoh! · Stara.fi

Rikolliset eivät tunnetusti edusta ihmiskunnan älykkäintä kärkeä, ja usein alan ammattilaiset jäävätkin kiinni mitä typerimpien virheiden johdosta. Nyt eräs tapaus kantautuu Malesiasta, jossa murtovaras oli valinnut kohteekseen aivan väärän asunnon.

Oluen hintahaitari ihmetyttää – halvin tuoppi 0,36 euroa

Matkailu · Meri Pulkkinen

Yleisesti tunnettu fakta on, että melkein mistä vain voi säästää. Oluesta pitävien pihistelijöiden onnenpäivät ovatkin nyt käsillä Pintprice-nettisivuston julkaiseman listauksen avulla. Sivusto on nimittäin koonnut listan maista, joissa oluttuopin hinta on kaikkein alhaisin.