Kauhea kankkunen -stuntti pahasti pieleen – näyttelijä vajosi koomaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Äskettäin maailman toiseksi hauskimmaksi komediaelokuvaksi rankattu Kauhea kankkunen saa pian jatkoa. Elokuvan toisen osan mainostraileri kiellettiin taannoin elokuvateattereissa, koska nähtiin apina, joka oli harrastavinaan suuseksiä.

Elokuvan kulissien takaa kuultiin joulukuussa ikävä uutinen, jonka mukaan eräs elokuvan sijaisnäyttelijöistä taisteli hengestään teho-osastolla. Nyt tapauksesta on saatu julkisuuteen lisätietoja. Daily Telegraph -lehti kertoo, että Scott McLean -niminen australialainen sijaisnäyttelijä loukkaantui vakavasti kuvauksissa, kun kaksi autoa törmäsi toisiinsa suurella nopeudella Bangkokin kaduilla. Onnettomuus tapahtui 17. joulukuuta. McLean makasi loukkaantumisen jälkeen pitkään koomassa sairaalan teho-osastolla.

Aiemmin elokuvan kulissien takaa kerrottiin taannoin myös, että Mel Gibson sai sekoilujensa takia potkut cameo-roolista ja että hänen tilalleen tatuointiartistin rooliin kiinnitettiin pikaisella aikataululla Liam Neeson. Huhujen mukaan kuvausryhmä olisi raivostunut moisesta muutoksesta. Elokuva saa ensi-iltansa maailmalla 26. toukokuuta.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Murtovaras valitsi väärän talon kohteekseen

Ohhoh! · Stara.fi

Rikolliset eivät tunnetusti edusta ihmiskunnan älykkäintä kärkeä, ja usein alan ammattilaiset jäävätkin kiinni mitä typerimpien virheiden johdosta. Nyt eräs tapaus kantautuu Malesiasta, jossa murtovaras oli valinnut kohteekseen aivan väärän asunnon.

Oluen hintahaitari ihmetyttää – halvin tuoppi 0,36 euroa

Matkailu · Meri Pulkkinen

Yleisesti tunnettu fakta on, että melkein mistä vain voi säästää. Oluesta pitävien pihistelijöiden onnenpäivät ovatkin nyt käsillä Pintprice-nettisivuston julkaiseman listauksen avulla. Sivusto on nimittäin koonnut listan maista, joissa oluttuopin hinta on kaikkein alhaisin.