RAY hylkäsi vähäosaisten lasten tukiyhdistyksen – kansalaiset kampanjoivat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Raha-automaattiyhdistys RAY on joutunut viime aikoina useampaankin kertaan kahnauksiin poliisin kanssa erinäisistä syistä, ja nyt yhdistys on saanut lokaa niskaansa myös sosiaalisessa mediassa. RAY on nimittäin vetänyt kaiken tukensa Hope ry. -yhdistykseltä, joka auttaa vapaaehtoisvoimin vähäosaisia lapsia ja lapsiperheitä.

– RAY:n tukipäätökset 2012 tulivat. Hope sai kokonaiset 0 euroa. Emme nähtävästi tunne oikeita henkilöitä tai työmme lasten hyväksi ei ole tärkeää ennaltaehkäisevää työtä. Viesti sosiaalityön parista on kyllä ollut vahvasti päinvastainen, toiminnanjohtaja Kirsi Salo kommentoi tilannetta Veikkaajat-verkkosivustolle.

Kansalaiset eivät kuitenkaan jääneet katsomaan toimettomana vierestä, sillä esimerkiksi Facebookissa levisi eilen nopeasti vetoomus lahjoittaa järjestölle varoja. Lahjoituksia voi tehdä yhdistyksen verkkosivuilla tämän linkin kautta.

Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry. jakaa kriisiperheille muun muassa tavara- ja vaatelahjoituksia, jotka helpottavat lasten ja heidän perheidensä arkea konkreettisesti. Lisäksi järjestö auttaa huostaanotettuja lapsia tarjoamalla heille elämyksiä ja harrastuksia.

Raha-automaattoyhdistys julkaisi artikkelista seuraavan vastineen, jossa se perustelee päätöstään.

Hakemukset ratkaisevat avustuskäsittelyssä

Stara-verkkolehdessä nostettiin 16.12. esiin se, että RAY ei ehdottanut Hope ry:lle avustusta vuodelle 2012. Hope ry:n toiminnanjohtaja Kirsi Salo toteaa jutussa perusteiksi, että he eivät nähtävästi tunne oikeita henkilöitä tai heidän työnsä lasten hyväksi ei ole tärkeää ennaltaehkäisevää työtä.

Hope ry tekee tärkeää työtä jakaessaan tavara- ja vaatelahjoituksia vähävaraisille perheille.



RAY-avustusta ei esitetä, koska RAY:n lakisääteinen tehtävä ei ole tukea yksittäisten ihmisten toimeentuloa. Yhteiskunnan on huolehdittava vähimmäistoimeentulosta verovaroilla. Hope ry:n auttamat perheet voivat kuitenkin hyötyä RAY-avustuksista esimerkiksi tuettavien lomien muodossa. Reilut kymmenen järjestöä toteuttavat RAY-avustusten mahdollistamana tuettuja lomia myös vuonna 2012.

RAY:n avustukset myönnetään terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen hakemusten perusteella. Avustusten myöntämiseen ei vaikuta se, keitä järjestöjen toiminnanjohtaja tuntee tai ei tunne. RAY:n avustusharkintaa ohjaa lainsäädäntö, RAY:n avustusstrategia ja sitä täydentävät avustuslajikohtaiset ja toiminnan sisältöaluekohtaiset periaatteet sekä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa solmittu sopimus avustustoiminnan tulostavoitteista.

RAY tukee ensi vuonna lapsi-, nuoriso-, ja perhetyötä 41 miljoonalla eurolla. RAY:n avustusta saa 755 sosiaali- ja terveysalan järjestöä 1556 kohteeseen yhteensä 291 miljoonaa euroa.