Laura Närhi coveroi Tehosekoittimen klassikkohitin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tehosekoitin-yhtyeen kappale Hetken tie on kevyt on yksi rakastetuimman kotimaisia hittejä kautta aikojen. Nyt Kemopetrol-yhtyeestä ja soolouraltaan tuttu Laura Närhi on paljastanut levyttäneensä kappaleen kotimaista elokuvaa varten.

Kyseessä on elokuva Vuosaari, jonka ohjaaja on Aku Louhimies. Ensi-iltansa elokuvaa saa ensi-iltansa helmikuussa 2012.

– Akulla oli visio että elokuvassa soisi tämä kappale, minun laulamana. Ja mehän tehtiin työtä käskettyä, sillä olen aina pitänyt biisistä tosi paljon. Sinänsä hauska sattuma, että tuottajani Matti Mikkolahan on biisin säveltäjä ja myös alkuperäisen tuotannon takana, Laura Närhi kertoo blogissaan.