ladygaga.jpg

Mitä Lady Gagan hotellihuoneessa tapahtui: Amme täynnä verta?

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Poptähti Lady Gaga on shokeerannut julkisuudessa useasti erikoisella pukeutumisellaan. Taannoin kasvot peittäneeseen päähineeseen pukeutunut tähti yllätti New Yorkin Times Squarella suutelemalla kaupungin pormestaria uudenvuodenaaton juhlahumussa.

Laulajan viimekesäisestä Lontoon vierailusta on nyt tihkunut julkisuuteen varsin erikoisia tietoja. Lady Gagan kerrotaan nimittäin jättäneen vierailunsa päätteeksi hotellihuoneensa ammeen täyteen punaista vereltä näyttänyttä nestettä. Hotellin siivoja on väittänyt Gagan kylpeneen veressä osana “saatanallista rituaalia”, Truthquake-sivusto kertoo.

- Hotellin henkilökunta oli vakuuttunut siitä, että hän kylpi veressä tai ainakin käytti sitä asunsa osana tai osana outoa lavakäyttäytymistään, sisäpiiristä kerrotaan.

Lady Gaga seurustelee Vampyyripäiväkirjat-televisiosarjasta tutun Taylor Kinneyn kanssa. Pariskunnan suhteen tultua julki asiasta paisui viihdelehdissä kolmiodraama. Ihmissusi Masonia televisiosarjassa näytelleen Kinneyn väitettiin nimittäin jättäneen pitkäaikaisen tyttöystävänsä megatähden takia. Petetty tyttöystävä sai tietää salasuhteesta komistuksen soitettua vahingossa exälleen taskupuhelun.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

ladygaga.jpg

Lady Gaga vaikeuksissa – tuhansia poliiseja keikalle

Viihdeuutiset · Neea Jokinen · Asiasanat:

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga kiertää parhaillaan maailmaa Born This Way Ball -kiertueellaan. Omaperäisistä vaatevalinnoistaan tunnettu laulaja joutui taannoin ongelmiin kiertueensa kanssa, kun konservatiiviset muslimit halusivat peruuttaa tähden keikan Indonesiassa.