Tamara Ecclestonen rantapukeutuminen meni naurettavuuksiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

F1-moguli Bernie Ecclestonen vanhin tytär Tamara Ecclestone on ollut viime aikoina usein otsikoissa rohkeiden kuviensa merkeissä. Ökyrikas seurapiirijulkkis rakentaa parhaillaan 45 miljoonan punnan lukaaliinsa omaa koirakylpylää ja maanalaista yökerhoa.

Taannoin povipommi Katie Price oli raivoissaan siitä, että Tamara Ecclestone on selvästi kopioinut hänen tyyliään. Tamara on nimittäin viime aikoina viettänyt paljon aikaa Pricen stylistien Gary Cockerillin ja Phil Turnerin kanssa ja muuttunut samalla kuin Pricen kaksoisolennoksi. Nyt F1-perijätär on kuvattu nauttimassa auringosta Dubaissa. Hänen ranta-asunsa on aiheuttanut kuitenkin ihmetystä, sillä bikinien lisäksi hänen yllään oli yhteensä noin 120.000 euron arvosta koruja. Katso kuvat tästä.

Tamara Ecclestone on upporikkaasta perheestä, sillä hänen formulamoguli-isänsä lisäksi myös hänen äitinsä on tehnyt menestyksekkään uran. Perijättären kroatialainen Slavica-äiti on takavuosien supermalli. Tummakutrinen Tamara on tehnyt kansainvälistä uraa muiden muassa televisiossa. Milanossa syntynyt kaunotar oli mukana selostamassa vuoden 2009 Formula 1 -kilpailuja Italian televisiossa.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

ladygaga.jpg

Lady Gaga vaikeuksissa – tuhansia poliiseja keikalle

Viihdeuutiset · Neea Jokinen · Asiasanat:

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga kiertää parhaillaan maailmaa Born This Way Ball -kiertueellaan. Omaperäisistä vaatevalinnoistaan tunnettu laulaja joutui taannoin ongelmiin kiertueensa kanssa, kun konservatiiviset muslimit halusivat peruuttaa tähden keikan Indonesiassa.