christinaaguilera.jpg

Christina Aguilera antoi rintojensa roikkua

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Poptähti Christina Aguilera on ollut viime vuosina paljon otsikoissa muiden muassa painonnousunsa ja runsaan alkoholinkäyttönsä takia. Yli 47 miljoonaa albumia ympäri maailmaa myyneen tähden ulkoinen olemus on huomattavasti muuttunut laulajan huippuvuosista.

Aguilera herätti jälleen huomioto ulkomuodollaan osallistuttuaan Californiassa Yhdysvaltojen The Voice -ohjelman markkinointitapahtumaan. Mustavalkoiseen leopardikuvioiseen pitkään mekkoon pukeutunut laulaja oli nimittäin jättänyt rintaliivinsä kotiin. Avoin kaula-aukko ei imarrellut tähden roikkuvia rintoja.

Aguilera on toiminut Yhdysvaltojen The Voice -laulukilpailussa mentorina ja tuomarina. Viime syksynä laulaja kuitenkin potkittiin ulos koko ohjelmasta, sillä hän ei osallistunut ohjelman tekemiseen sovitulla tavalla. Sittemmin Aguilera on otettu ohjelmaan uudelleen mukaan ja hän toimiikin kykyjenetsijänä jälleen ohjelman uudella kaudella.

Viime vuonna poptähti sai tunnustusta kurveistaan, sillä laulajalle myönnettiin oma tähti Hollywood Gay Walk of Fameen. Christina Aguilera erosi aviomiehestään ja lapsensa isästä Jordan Bratmanista vuoden 2010 lopulla. 31-vuotias poppari seurustelee nykyisin Matt Rutlerin kanssa, jonka hän tapasi Burleski-elokuvan kuvauksissa. Aguileralla on kolmevuotias Max-poika entisen aviomiehensä kanssa.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

ladygaga.jpg

Lady Gaga vaikeuksissa – tuhansia poliiseja keikalle

Viihdeuutiset · Neea Jokinen · Asiasanat:

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga kiertää parhaillaan maailmaa Born This Way Ball -kiertueellaan. Omaperäisistä vaatevalinnoistaan tunnettu laulaja joutui taannoin ongelmiin kiertueensa kanssa, kun konservatiiviset muslimit halusivat peruuttaa tähden keikan Indonesiassa.