parishilton.jpg

Paris Hilton levyttää jälleen: “Tulossa täydellinen bilelevy”

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Seurapiirikaunotar Paris Hilton on viettänyt viime aikoina hiljaiseloa julkisuudesta. Pitkin maailmaa matkustellut perijätär aikoo kuitenkin pian tehdä paluun julkisuuteen toden teolla, sillä neitokainen on paljastanut palaavansa musiikkibisnekseen.

Taannoin Hilton poseerasi rohkeassa kuvassa FHM-miestenlehden kannessa. Realityohjelmiensa tekoon keskittynyt tähti aikoo kuitenkin jatkossa työskennellä jälleen musiikin parissa, sillä tähdeltä on ensi kesänä odotettavissa house-tyylinen albumi.

- Minulla on valtava intohimo house-musiikkia kohtaan. Se on aina ollut intohimoni. Minulla ei vain ole ollut aikaa keskittyä siihen, sillä olen tehnyt realityohjelmiani niin pitkään, Hilton kertoi FHM-lehdelle.

Hilton kertoi myös omaavansa paljon musiikki- ja DJ-tietämystä, sillä hän on osallistunut yli sataan biletapahtumaan viime vuoden aikana.

- Olen työskennellyt albumin parissa jo jonkin aikaa useiden eri huipputiskijukkien kanssa. Luulen, että ihmiset tulevat hämmästymään. Levy on hyvin moderni ja hyvin tarttuva: täydellistä bilemusiikkia, Hilton kuvailee tulvaa albumiaan FHM-lehden mukaan.

Taannoin ökyrikkaan neitokaisen uutisoitiin hankkineen itselleen vuoden 2012 California Spyder Ferrari -merkkisen auton, johon hän käytti lähes 300.000 dollaria. Parisin lähipiirin mukaan neitokainen osti auton itselleen palkinnoksi kovasta työstä. Perijätär nimittäin kiersi äskettäin maailmaa 12 eri maassa markkinointikiertueen merkeissä. Tähdellä onkin jo huikea autokokoelma, sillä Parisin parkkipaikalta löytyy muun muuassa kaksi Bentleytä, Range Rover, Cadillac Escalade ja Lexus LFA.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

ladygaga.jpg

Lady Gaga vaikeuksissa – tuhansia poliiseja keikalle

Viihdeuutiset · Neea Jokinen · Asiasanat:

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga kiertää parhaillaan maailmaa Born This Way Ball -kiertueellaan. Omaperäisistä vaatevalinnoistaan tunnettu laulaja joutui taannoin ongelmiin kiertueensa kanssa, kun konservatiiviset muslimit halusivat peruuttaa tähden keikan Indonesiassa.