rihanna.jpg

Rihanna näyttelee armeija-asussa

Nettivideot Viihdeuutiset · Neea Jokinen · Asiasanat:

Poptähti Rihanna valittiin viime vuonna maailman seksikkäimmäksi naiseksi. Tänä vuonna neitokainen tullaan näkemään Battleship-toimintaelokuvassa, joka perustuu perinteiseen Laivanupotus-peliin. Viime viikolla elokuvan traileri julkaistiin Youtube-palvelussa.

Nyt Rihannasta on julkaistu videomateriaalia ja ensimmäisiä kuvia kyseisen elokuvan kuvauksista. 23-vuotias poptähti näyttelee elokuvassa aseista kiinnostunutta Raikes-roolihahmoa. Videolla Rihanna muun muuassa kertoo ottaneensa mallia rooliinsa eräästä merivoimissa työskentelevästä naisesta. Katso kuvat tästä.

- Roolihahmoni rakastaa aseita ja hän on kuin yksi pojista. Elokuvan kuvaaminen oli mahtava kokemus, Rihanna kertoo videolla.

Taannoin viihdelehdissä kerrottiin Rihannan lämmittelevän välejään ex-poikaystävänsä Chris Brownin kanssa. Brown pidätettiin vuonna 2009 silloisen tyttöystävänsä Rihannan pahoinpitelystä. Sairaalakuntoon tuolloin tyttöystävänsä hakannut R&B-tähti on kirjoittanut viime aikoina Twitter-blogissaan Rihannaa haikailevia viestejä. Huhujen mukaan pariskunta on puhunut useasti puhelimessa ja heidän kerrotaan myös lähetelleen toisilleen romanttisia tekstiviestejä.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

ladygaga.jpg

Lady Gaga vaikeuksissa – tuhansia poliiseja keikalle

Viihdeuutiset · Neea Jokinen · Asiasanat:

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga kiertää parhaillaan maailmaa Born This Way Ball -kiertueellaan. Omaperäisistä vaatevalinnoistaan tunnettu laulaja joutui taannoin ongelmiin kiertueensa kanssa, kun konservatiiviset muslimit halusivat peruuttaa tähden keikan Indonesiassa.