madonna.jpg

Huumejärjestöt suuttuivat Madonnalle – uusi levy viittaa huumeisiin?

Viihdeuutiset · Neea Jokinen · Asiasanat:

Popin supertähti Madonna käväisi taannoin Suomessa jättimäisellä keikalla. Helsingin Jätkäsaareen ja sen lähistölle saapui konsertista nauttimaan jopa 100.000 ihmistä. Äskettäin Madonnan uutisoitiin esiintyvän Super Bowl -tapahtuman puoliajalla arviolta 162 miljoonalle katsojalle.

Madonna julkaisee maaliskuussa kahdennentoista studioalbuminsa MDNA, jonka nimi tarkoittaa supertähden etunimen lyhennettä. Nyt laulaja on joutunut huumeiden vastaisten järjestöjen kritisoinnin kohteeksi. The Sun –lehden mukaan järjestöjen mielestä Madonnan uuden albumin nimi nimittäin muistuttaa liikaa MDMA-huumetta, joka kuuluu amfetamiineihin.

Cannabis Skunk Sense –järjestön edustajan Luke Dawnin mielestä supertähti on tehnyt harkitsemattoman päätöksen albuminsa nimeämisessä. Madonnan uuden albumin ensimmäinen Gimme All Your Luvin –single julkaistaan 7. helmikuuta. Hän duetoi kappaleessa räppäri Nicki Minajin kanssa.

Madonnan levyjä on myyty maailmanlaajuisesti huimat 230 miljoonaa kappaletta. Hän onkin maailman menestynein naisartisti single ja albumi myynnillään. Yksi tähden tuoreimmista hiteistä on Hung Up -single, jota myytiin maailmanlaajuisesti yhdeksän miljoona kappaletta. Tähti tunnetaan myös intohimoisesta omistautumisestaan kabbala-uskonnolle. Madonna paljasti taannoin ex-miehensä Guy Ritchien vihanneen hänen uskontoaan ja kertoi erimielisyyksien johtaneen parin eroon.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

ladygaga.jpg

Lady Gaga vaikeuksissa – tuhansia poliiseja keikalle

Viihdeuutiset · Neea Jokinen · Asiasanat:

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga kiertää parhaillaan maailmaa Born This Way Ball -kiertueellaan. Omaperäisistä vaatevalinnoistaan tunnettu laulaja joutui taannoin ongelmiin kiertueensa kanssa, kun konservatiiviset muslimit halusivat peruuttaa tähden keikan Indonesiassa.