Entourage lopetettiin – tekee yllättävän paluun valkokankaalla

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Amerikkalainen draamakomediasarja Entourage lopetettiin viime vuonna kahdeksannen tuotantokauden jälkeen. Miesporukan glamour-elämää kuvaavassa sarjassa on esiintynyt useita viihdemaailman kirkkaimpia tähtiä. Hittisarjan tuottajana toimii Hollywoodin suosikkinäyttelijä Mark Wahlberg.

Nyt Mark Wahlberg paljasti, että miljoonien katsojien rakastama hittisarja tulee saamaan jatkoa valkokankaalla. Tuottajan mukaan sarjaan perustuvan elokuvan käsikirjoitusta nimittäin työstetään parhaillaan. Wahlberg myös kiusoitteli sarjan faneja paljastamalla, että elokuva tulee olemaan 90 minuutin ajan ”silkkaa hulluutta”.

- Ihmiset valittivat aina, että sarjan jaksot olivat liian lyhyitä. 90 minuutin pituinen elokuva tulee olemaan silkkaa hulluutta. Aion antaa ihmisille sitä, mitä he haluavat, Wahlberg kertoi Female First –sivuston mukaan.

Entourage-televisiosarja kertoo menestyneestä näyttelijästä Vincent Chasesta ja tämän ystäväporukasta. Sarjan päätähtiä ovat muun muuassa Adrian Grenier, Kevin Connolly, Jerry Ferrara, Jeremy Piven ja Kevin Dillon. Hittisarjan tunnusmusiikin esittää Jane’s Addiction –rockyhtye kappaleella Superhero. Entourage tunnetaan lukuisista julkkisten esittämistä cameo-rooleista. HBO-televisiokanavan sarjassa on muun muuassa nähty Christina Aguilera, Jessica Alba, Matt Damon, 50 Cent, Eminem, Scarlett Johansson, Jimmy Kimmel ja Snoop Dogg.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

ladygaga.jpg

Lady Gaga vaikeuksissa – tuhansia poliiseja keikalle

Viihdeuutiset · Neea Jokinen · Asiasanat:

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga kiertää parhaillaan maailmaa Born This Way Ball -kiertueellaan. Omaperäisistä vaatevalinnoistaan tunnettu laulaja joutui taannoin ongelmiin kiertueensa kanssa, kun konservatiiviset muslimit halusivat peruuttaa tähden keikan Indonesiassa.