tomhanks.jpg

Tom Hanksin suuri suru – rakas lemmikki nukkui pois

Viihdeuutiset · Neea Jokinen · Asiasanat:

Oscar-voittaja Tom Hanks tunnetaan lukuisista menestyneistä elokuvista. Suosikkinäyttelijän suurimpiin hittielokuviin kuuluvat Forrest Gump, Vihreä Maili ja Pelastakaa sotamies Ryan. Hanks äänestettiin vuonna 2006 Forbes-lehden äänestyksessä Yhdysvaltain luotettavimmaksi julkisuuden henkilöksi.

Tom Hanks ohjasi ja käsikirjoitti viime vuonna elokuvan Larry Crowne, jonka naistähtenä nähtiin Julia Roberts. Nyt 55-vuotiasta tähtinäyttelijää on kohdannut suuri suru. Hanksin saksanpaimenkoira-rotuinen Monty-koira on nimittäin menehtynyt. Hanks julkaisi WhoSay-blogissaan kuvan rakkaasta lemmikistään ja muisteli uskollista ystäväänsä lempein sanoin.


Kuva: WhoSay

- Monty. Tummanruskeat silmät, jalo käytös ja mahtavin koira ikinä. Tämä on surullinen päivä. Hyvästi rakas ystäväni, Hanks kirjoitti WhoSay-blogissaan.

Tähtinäyttelijän fanit kehottivat suru-uutisen jälkeen eläinrakasta Hanksia hankkimaan itselleen uuden koiran. Jotkut Hanksin ihailijoista jopa julkaisivat tähden blogissa kuvia suloisista koiranpennuista. Hanks kertoikin lukeneensa jostain, että paras tapa kunnioittaa edesmennyttä koiraa, on hankkia uusi lemmikkikoira tilalle.

Tom Hanks voitti pääroolistaan elokuvassa Forrest Gump sekä Oscarin että Golden Globe -palkinnon. Myös menestynyt Philadelphia-elokuva toi tähdelle Oscar-palkinnon. Larry Crowne -elokuvassaan Hanks esittää 50-vuotiasta työnsä menettänyttä miestä, joka palaa takaisin koulun penkille. Tähtinäyttelijä maksoi taannoin eräälle pariskunnalle heidän leffalippunsa takaisin, koska pariskunta oli pettynyt Hanksin tuottamaan Larry Crowne –elokuvaan.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

vuonna85

Vakava onnettomuus suomalaisleffan kuvauksissa

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Suosittu kotimainen manserock-musikaali Vuonna 85 nähdään joulukuussa myös valkokankaalla, kun hittimusikaalia työstetään parhaillaan elokuvan muotoon Timo Koivusalon johdolla. Elokuvaa on kuvattu Tampereella jo kuukausien ajan, mutta tänään tuotanto koki kuitenkin vakavan takaiskun.

ladygaga.jpg

Lady Gaga vaikeuksissa – tuhansia poliiseja keikalle

Viihdeuutiset · Neea Jokinen · Asiasanat:

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga kiertää parhaillaan maailmaa Born This Way Ball -kiertueellaan. Omaperäisistä vaatevalinnoistaan tunnettu laulaja joutui taannoin ongelmiin kiertueensa kanssa, kun konservatiiviset muslimit halusivat peruuttaa tähden keikan Indonesiassa.