rihanna.jpg

Rihanna lennätti roskaruokaa helikopterilla huvilalleen

Viihdeuutiset · Neea Jokinen · Asiasanat:

Poptähti Rihanna nautti vastikään viikon luksusloman Havaijilla. Neitokainen joutui kuitenkin jo rantalomansa alkupäivinä skandaalin keskelle, kun hänet kuvattiin polttamassa huumesätkää. Lisäksi poptähti on julkaisi lähes päivittäin rohkeita bikinikuviaan Twitter-blogissaan.

Rihanna muun muuassa julkaisi itsestään bikinikuvan, jossa hän esitteli treenattua vartaloaan kuntosalilla. Nyt 23-vuotiaan poptähden kerrottiin ökyilleen Havaijilla ruokavaatimuksillaan. Hän nimittäin tilasi yksityishuvilaansa roskaruokaa, joka piti kuljettaa supertähden luo lentokoneella. Rihanna oli myös tilannut kasapäin herkkuja ystäviensä kanssa.

- Rihanna asui luksushuvilassa. Henkilökunta muun muuassa kuljetti helikopterilla hänelle roskaruokaa, lähde kertoi Daily Mirror -lehdelle.

Rihannan tarpeita palvelleen henkilökunnan mukaan poptähti oli tilannut yksityishuvilaansa 14 pakettia Oreo-keksejä. Poptähti oli myös tilannut kuusi pizzaa, neljä pussia juustonaksuja ja jäätelöä ystäviensä kanssa.

Taannoin viihdelehdissä kerrottiin Rihannan lämmittelevän välejään ex-poikaystävänsä Chris Brownin kanssa. Brown pidätettiin vuonna 2009 silloisen tyttöystävänsä Rihannan pahoinpitelystä. Sairaalakuntoon tuolloin tyttöystävänsä hakannut R&B-tähti on kirjoittanut viime aikoina Twitter-blogissaan Rihannaa haikailevia viestejä. Huhujen mukaan pariskunta on puhunut useasti puhelimessa ja heidän kerrotaan myös lähetelleen toisilleen romanttisia tekstiviestejä.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

vuonna85

Vakava onnettomuus suomalaisleffan kuvauksissa

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Suosittu kotimainen manserock-musikaali Vuonna 85 nähdään joulukuussa myös valkokankaalla, kun hittimusikaalia työstetään parhaillaan elokuvan muotoon Timo Koivusalon johdolla. Elokuvaa on kuvattu Tampereella jo kuukausien ajan, mutta tänään tuotanto koki kuitenkin vakavan takaiskun.

ladygaga.jpg

Lady Gaga vaikeuksissa – tuhansia poliiseja keikalle

Viihdeuutiset · Neea Jokinen · Asiasanat:

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga kiertää parhaillaan maailmaa Born This Way Ball -kiertueellaan. Omaperäisistä vaatevalinnoistaan tunnettu laulaja joutui taannoin ongelmiin kiertueensa kanssa, kun konservatiiviset muslimit halusivat peruuttaa tähden keikan Indonesiassa.