snoopdogg.jpg

Huumeista narahtanut räppäri perustaa oman tupakkamerkin

Viihdeuutiset · Neea Jokinen · Asiasanat:

Maailman menestyneimpiin räppäreihin lukeutuva Snoop Dogg on julkaissut jo lähes 20 albumia. Tähti on myös esiintynyt lukuisissa elokuvissa kuten Training Day, Starsky & Hutch ja Päin Pilveä. Aiemmin tässä kuussa hän kärähti huumeista jo ties kuinka monennen kerran.

Räppäri voi saada pahimmassa tapauksessa jopa puolen vuoden vankeustuomion tuoreimmasta rötöksestään. Nyt Snoop Dogg aikoo lanseerata oman tupakkamerkkinsä Yhdysvalloissa. Tähtiartistin mukaan hänen tupakkansa tulee maksamaan 50 senttiä kappaleelta. Snoop Doggin mukaan tähden tupakat ovat laadukkaampia ja maistuvat paremmilta kuin keskivertoiset tupakkamerkit.

- Muistakaa kokeilla niitä. Tupakkani ovat normaalin kokoisia, mutta maistuvat paremmilta kuin muut. Niissä on enemmän tyyliä, Snoop Dogg kertoi TMZ-sivustolle.

Räppärin mukaan hän aikoo julkaista tupakkamerkkinsä Coachella-festivaaleilla huhtikuussa. Sitä ennen Snoop aikoo markkinoida ahkerasti tupakkamerkkiään. Räppäri myös kertoi, että tämän vuoden aikana hän tulee suunnittelemaan merkilleen eri makuisia ja näköisiä savukkeita.

39-vuotias Snoop Dogg julkaisi äskettäin itse verkossa valokuvan, jossa hän ja kollegansa Wiz Khalifa poseeraavat valtavan huumekasan vieressä ja näyttävät polttavan huumeita. Britannian viranomaiset poistivat viime syksynä hiphop-tähti Snoop Doggin porttikiellon maahan, ja artisti pääsi viimein esiintymään Britanniassa ensimmäistä kertaa vuosiin. Sittemmin Hollanti kuitenkin kielsi artistia saapumasta maahan ja Snoop joutui perumaan keikkojaan.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

vuonna85

Vakava onnettomuus suomalaisleffan kuvauksissa

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Suosittu kotimainen manserock-musikaali Vuonna 85 nähdään joulukuussa myös valkokankaalla, kun hittimusikaalia työstetään parhaillaan elokuvan muotoon Timo Koivusalon johdolla. Elokuvaa on kuvattu Tampereella jo kuukausien ajan, mutta tänään tuotanto koki kuitenkin vakavan takaiskun.

ladygaga.jpg

Lady Gaga vaikeuksissa – tuhansia poliiseja keikalle

Viihdeuutiset · Neea Jokinen · Asiasanat:

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga kiertää parhaillaan maailmaa Born This Way Ball -kiertueellaan. Omaperäisistä vaatevalinnoistaan tunnettu laulaja joutui taannoin ongelmiin kiertueensa kanssa, kun konservatiiviset muslimit halusivat peruuttaa tähden keikan Indonesiassa.