Brittany Kerrillä musta vyö taekwondossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

American Idol -kisasta on noussut julkisuuteen lukuisia tähtiä, mutta harva heistä on ollut yhtä muodokas ja kohuttu kuin Brittany Kerr. Viime viikolla seksikkään neitokaisen kuvat saivat niin suuren suosion, että valtava kävijämäärä kaatoi Kerrin kotisivut.

Nyt Kerr on paljastunut odotettua räväkämmäksi tapaukseksi, sillä hän on ollut lapsesta saakka aktiivinen taistelulajien harrastaja. Kahdeksanvuotiaana taekwondon harrastamisen aloittanut kaunotar uskaltaa todennäköisesti kävellä myös pimeällä kujalla, sillä hänellä on lajissa musta vyö. Kerr kertoi TMZ-julkaisulle saaneensa harjoituksissa pojatkin itkemään.

24-vuotias amerikkalainen laulajalupaus Brittany Kerr on cheerleader-tanssija ja laulaja, joka nousi kertaheitolla tähdeksi American Idol -kilpailusta. Tähän saakka hän on ihastuttanut tanssijana NBA-peleissä, mutta Idol-jatkopaikan myötä hänestä tullee nopeasti julkkistähti.

Upea kaunotar oli päästä koelauluista jatkoon jo ilman laulamista, sillä tuomaristossa oleva rokkari Steven Tyler antoi hänelle äänensä jo ennen laulamista. Televisiokatsojat ryntäsivät etsimään neitokaisen kuvia heti kun kaunottaren nimi päätyi ruutuun. Pian kotisivut kaatuivat, kun joka sekunti tuhannet ihmiset yrittivät päästä katsomaan kuvia. Tilanne helpotti vasta kun verkko-osoitteesta ohjattiin liikenne Kerrin Facebook-fanisivulle.


Kuva: Fox


Kuva: Facebook

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

vuonna85

Vakava onnettomuus suomalaisleffan kuvauksissa

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Suosittu kotimainen manserock-musikaali Vuonna 85 nähdään joulukuussa myös valkokankaalla, kun hittimusikaalia työstetään parhaillaan elokuvan muotoon Timo Koivusalon johdolla. Elokuvaa on kuvattu Tampereella jo kuukausien ajan, mutta tänään tuotanto koki kuitenkin vakavan takaiskun.

ladygaga.jpg

Lady Gaga vaikeuksissa – tuhansia poliiseja keikalle

Viihdeuutiset · Neea Jokinen · Asiasanat:

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga kiertää parhaillaan maailmaa Born This Way Ball -kiertueellaan. Omaperäisistä vaatevalinnoistaan tunnettu laulaja joutui taannoin ongelmiin kiertueensa kanssa, kun konservatiiviset muslimit halusivat peruuttaa tähden keikan Indonesiassa.