Nainen ei kykene puhumaan – osaa kuitenkin laulaa

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Britanniasta löytyy erikoinen lääketieteellinen tapaus, jossa eräs nainen ei kykene kunnolla puhumaan, mutta sen sijaan hän kykenee laulamaan aivan normaalisti. Kyseessä on 41-vuotias Lianne Morgan, joka on kärsinyt jo neljän vuoden ajan harvinaisesta sairaudesta.

Pahaksi onneksi hän on ammatiltaan laulunopettaja, joten puhekyvystä olisi suuri apu. Esimerkiksi puhelimessa puhuminen on nykyisin mahdotonta, koska suu liikkuu, mutta ääntä ei kuulu.

- En tiedä tulenko koskaan parantumaan. Olin elin hyvin traumaattista aikaa kun tämä sai alkunsa. Hoidin silloin sairasta isääni. Ensin lääkärit luulivat sen olevan stressiperäistä, ja spesialistit yhdistivät sen aikaisempaan operaatiooni, kahden lapsen äiti kertoi The Sun -lehdelle.

Todellisuudessa molemmat olivat väärässä ja oikea diagnoosi tehtiin vasta viime vuoden lopulla. Asiasta uutisoineen The Sun -lehden mukaan Lianne oli 1990-luvun alkupuolella ehdolla silloin aloittaneeseen Spice Girls -yhtyeeseen. Tuolloin hän vastasi lehti-ilmoitukseen, jossa haettiin laulajia, mutta ei tullut lopulta valituksi mukaan sittemmin valtavan suuren suosion saaneeseen yhtyeeseen.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

piratebay.jpg

Elisan mahdottomalle Pirate Bay -estolle jälleen takaisku

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomari Juha Saarenvirta antoi antoi lokakuun lopussa kyseenalaisen tuomion (PDF), jossa Elisalle annettiin epämääräinen määräys The Pirate Bay -palveluun liittyen. Epämääräinen siksi, että käräjäoikeus kielsi asioita, joita se ei osannut itsekään tuomiossa yksilöidä. Siten tuomio oli jo lähtökohtaisesti täytäntöönpanokelvoton.

vuonna85

Vakava onnettomuus suomalaisleffan kuvauksissa

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Suosittu kotimainen manserock-musikaali Vuonna 85 nähdään joulukuussa myös valkokankaalla, kun hittimusikaalia työstetään parhaillaan elokuvan muotoon Timo Koivusalon johdolla. Elokuvaa on kuvattu Tampereella jo kuukausien ajan, mutta tänään tuotanto koki kuitenkin vakavan takaiskun.