apulanta_toni.jpg

Toni Wirtanen Idols-oikeusmurhasta: “Vääryyttä tehtiin”

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Televisiossa nähdään parhaillaan kuluvan vuoden Idols-tuotantokauden koelauluja, joista valitaan parhaat jatkoon Teatteriviikonloppuun. Aina parhaat eivät ole kuitenkaan selviytyneet jatkoon, mikä on aiheuttanut närää niin sarjan katsojissa kuin tuomaristossakin.

Viime viikon jaksossa nähtiin esiintymässä Heinolasta kotoisin oleva nykyinen helsinkiläinen Anna, joka oli haaveillut laulukilpailusta pikkutytöstä saakka. Hän päätti kuitenkin osallistua kisaan hetken mielijohteesta, mikä koitui hänen kohtalokseen. Upeasti Duffyn kappaleen tuomaristolle laulanut neitokainen tuli nimittäin pudotetuksi pääosin ulkomusiikillisista syistä, koska hän myönsi lähteneensä mukaan päähänpistosta.

Katsojien lisäksi myös kyseisessä jaksossa vierailevana tuomarina toiminut Apulanta-yhtyeen keulahahmo Toni Wirtanen tyrmistyi huomatessaan, että ratkaisevan äänen antanut Jone Nikula ei päästänyt laulajalupausta jatkoon. Hän vuodatti pettymystään muihin miestuomareihin myös ohjelmassa.

- Metsäläiset teki kyllä tossa virheen. Peli on tämmöistä. Kaiken maailman hipit ja perkele sieniä syövät… En nyt sano, että oikeusmurha, mutta vääryyttä tehtiin, Toni Wirtanen totesi.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

piratebay.jpg

Elisan mahdottomalle Pirate Bay -estolle jälleen takaisku

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomari Juha Saarenvirta antoi antoi lokakuun lopussa kyseenalaisen tuomion (PDF), jossa Elisalle annettiin epämääräinen määräys The Pirate Bay -palveluun liittyen. Epämääräinen siksi, että käräjäoikeus kielsi asioita, joita se ei osannut itsekään tuomiossa yksilöidä. Siten tuomio oli jo lähtökohtaisesti täytäntöönpanokelvoton.

vuonna85

Vakava onnettomuus suomalaisleffan kuvauksissa

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Suosittu kotimainen manserock-musikaali Vuonna 85 nähdään joulukuussa myös valkokankaalla, kun hittimusikaalia työstetään parhaillaan elokuvan muotoon Timo Koivusalon johdolla. Elokuvaa on kuvattu Tampereella jo kuukausien ajan, mutta tänään tuotanto koki kuitenkin vakavan takaiskun.