Raiskauksia markkinoinut verkkolehti raivostuttaa – sivusto suljettiin

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Raiskaus on aina vakava väkivaltarikos, mutta viime aikoina suomalainen oikeuskäytäntö on tuonut selviä säröjä tähän katsomalla esimerkiksi, että väkivalta kuuluu osana raiskaukseen. Nyt Yhdysvalloissa kuohuttaa raiskausmyönteisiä artikkeleita ja sloganeita julkaissut verkkolehti.

Kyseessä on amerikkalaisen Plymouthin yliopistin opiskelijoiden julkaisema miesopiskelijoille suunnattu verkkolehti Unilad.com. Se esimerkiksi toteaa, että kyseessä ei ole raiskaus, mikäli mies toteaa seksin aikana naiselle “Yllätys!”. Lisäksi verkkolehden sivuilla myytiin tuotteita, joissa oli monia järkyttäneitä sloganeita, kuten “Ole rauhallinen – se ei kestä pitkään”.

Verkkolehti sai nopeasti suuren suosion yhteisömedioissa, mutta sivuston sisällön tultua julki se kuitenkin suljettiin. Yliopisto sanoutui heti irti opiskelijoidensa shokeraavasta verkkosivustosta. Nyt etusivulla on esillä vain viesti, jossa pahoitellaan sisällön mahdollisesti aiheuttamaa mielipahaa. Ylläpitäjät myöntävät menneensä liian pitkälle ja lupaavat toimia jatkossa fiksummin.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

piratebay.jpg

Elisan mahdottomalle Pirate Bay -estolle jälleen takaisku

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomari Juha Saarenvirta antoi antoi lokakuun lopussa kyseenalaisen tuomion (PDF), jossa Elisalle annettiin epämääräinen määräys The Pirate Bay -palveluun liittyen. Epämääräinen siksi, että käräjäoikeus kielsi asioita, joita se ei osannut itsekään tuomiossa yksilöidä. Siten tuomio oli jo lähtökohtaisesti täytäntöönpanokelvoton.

vuonna85

Vakava onnettomuus suomalaisleffan kuvauksissa

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Suosittu kotimainen manserock-musikaali Vuonna 85 nähdään joulukuussa myös valkokankaalla, kun hittimusikaalia työstetään parhaillaan elokuvan muotoon Timo Koivusalon johdolla. Elokuvaa on kuvattu Tampereella jo kuukausien ajan, mutta tänään tuotanto koki kuitenkin vakavan takaiskun.