taylormomsen.jpg

Taylor Momsen miestenlehden kannessa

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Poptähti-näyttelijä Taylor Momsen on kohahduttanut lukuisia kertoja paljastavilla asuillaan niin kuvauksissa kuin esiintymislavoillakin. Gossip Girl -sarjasta tutuksi tullut ja sarjasta sittemmin potkut saanut teinitähti on paljastellut viime aikoina normaalia useammin.

Nyt 18-vuotias räväkkä teinitähti poseeraa rohkeasti FHM-miestenlehden tulevan maaliskuun numeron kannessa. Momsen keikistelee provosoivassa asennossa alusvaatteisillaan.

Taannoin Taylor kertoi, ettei hänellä ole aina aikaa käydä suihkussa. Vaaleakutrinen kaunotar kertoi lopettaneensa äskettäin näyttelemisen, koska hän haluaa keskittyä täysillä musiikkiuraansa. Momsen on parhaillaan kiertueella The Pretty Reckless -yhtyeensä kanssa.

- Minulla ei ole aina aikaa käydä suihkussa ja pestä hiuksiani. Henkilökohtainen hygienia ei ole ensimmäisenä mielessäni kiertueella, poppari kertoi Elle-lehdelle.

Taylor Momsen kertoi taannoin harrastaneensa seksiä papin kanssa, ja että dildo on nykyisin hänen paras ystävänsä. Momsen on solvannut Rihannaa ”wannabe”-tähdeksi, mutta suurimpia haukkuja on saanut Momsenin lapsuudenaikainen katolilainen koulu. Koulu opetti Momsenin mukaan juuri sitä, että seksi ei ole normaali ja luonnollinen asia. Tämän vuoksi Momsen haluaa shokeerata maailmaa seksuaalisuuteen liittyvillä paljastuksillaan.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

piratebay.jpg

Elisan mahdottomalle Pirate Bay -estolle jälleen takaisku

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomari Juha Saarenvirta antoi antoi lokakuun lopussa kyseenalaisen tuomion (PDF), jossa Elisalle annettiin epämääräinen määräys The Pirate Bay -palveluun liittyen. Epämääräinen siksi, että käräjäoikeus kielsi asioita, joita se ei osannut itsekään tuomiossa yksilöidä. Siten tuomio oli jo lähtökohtaisesti täytäntöönpanokelvoton.

vuonna85

Vakava onnettomuus suomalaisleffan kuvauksissa

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Suosittu kotimainen manserock-musikaali Vuonna 85 nähdään joulukuussa myös valkokankaalla, kun hittimusikaalia työstetään parhaillaan elokuvan muotoon Timo Koivusalon johdolla. Elokuvaa on kuvattu Tampereella jo kuukausien ajan, mutta tänään tuotanto koki kuitenkin vakavan takaiskun.