Radio Nova tekee radio-ohjelmaa kuuroille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Radio Nova ja Kuurojen Liitto tekevät yhdessä radiohistoriaa, kun kautta aikojen ensimmäinen koko yhden päivän mittainen radiolähetys tehdään viittomakielellä.

Maanantaina 13. helmikuuta vietetään Radio Novassa viittomakielistä teemapäivää ja silloin Radio Nova on ensimmäistä kertaa myös kuurojen saavutettavissa. Radio Novan lähetystä voi seurata viittomakielelle tulkattuna kanavan verkkosivuilla osoitteessa www.radionova.fi/viittomakielenpaiva kello 6.00 – 21.00.

Päivän aikana Radio Novan kaikissa ohjelmissa tullaan liikkumaan aiheen ympärillä eri näkökulmista tarkasteltuna. Studiossa vierailee muun muassa viittomakielinen rap-artisti Signmark. Vieraina on myös ihan tavallisia ihmisiä, kuten perheenisä, jonka kanssa puhutaan lapsiperheen arjesta silloin, kun perheessä on yksi, joka ei kuule. Lisäksi päivän aikana tullaan mm. kurkistamaan menestyvän nuoren naisen elämään, jolle kuurous ei ole este vaan mahdollisuus.

Viittomakielen päivä on Suomen kuurojen oman äidinkielen, suomalaisen ja suomenruotsalaisen viittomakielen, juhlapäivä. Päivää vietetään tänä vuonna kolmatta kertaa.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

piratebay.jpg

Elisan mahdottomalle Pirate Bay -estolle jälleen takaisku

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomari Juha Saarenvirta antoi antoi lokakuun lopussa kyseenalaisen tuomion (PDF), jossa Elisalle annettiin epämääräinen määräys The Pirate Bay -palveluun liittyen. Epämääräinen siksi, että käräjäoikeus kielsi asioita, joita se ei osannut itsekään tuomiossa yksilöidä. Siten tuomio oli jo lähtökohtaisesti täytäntöönpanokelvoton.

vuonna85

Vakava onnettomuus suomalaisleffan kuvauksissa

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Suosittu kotimainen manserock-musikaali Vuonna 85 nähdään joulukuussa myös valkokankaalla, kun hittimusikaalia työstetään parhaillaan elokuvan muotoon Timo Koivusalon johdolla. Elokuvaa on kuvattu Tampereella jo kuukausien ajan, mutta tänään tuotanto koki kuitenkin vakavan takaiskun.