Pohjoiskorealaiset tekivät erikoisen version norjalaishitistä – katso

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Norjalainen hittiyhtye A-ha nousi kansainväliseen menestykseen vuonna 1985 julkaistulla Take On Me -jättihitillä. Sittemmin yhtye sai kunnian tehdä tunnusmusiikin esimerkiksi James Bond -elokuvaan. Viime vuosina hienoista paluuta yrittänyt yhtye on nyt noussut esiin yllättävässä paikassa.

Verkossa on nimittäin julkaistu video, jossa pohjoiskorealaiset nuoret esittävät Take On Me -kappaleen haitareilla. Kum Song -koulun viiden hanuristin muodostaman yhtyeen näkemys kappaleesta on varsin toimiva ja tyylikäs. Video on kuvattu sen esittelyn mukaan Pyongyangissa sijaitsevassa koulussa joulukuussa 2011.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

piratebay.jpg

Elisan mahdottomalle Pirate Bay -estolle jälleen takaisku

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomari Juha Saarenvirta antoi antoi lokakuun lopussa kyseenalaisen tuomion (PDF), jossa Elisalle annettiin epämääräinen määräys The Pirate Bay -palveluun liittyen. Epämääräinen siksi, että käräjäoikeus kielsi asioita, joita se ei osannut itsekään tuomiossa yksilöidä. Siten tuomio oli jo lähtökohtaisesti täytäntöönpanokelvoton.

vuonna85

Vakava onnettomuus suomalaisleffan kuvauksissa

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Suosittu kotimainen manserock-musikaali Vuonna 85 nähdään joulukuussa myös valkokankaalla, kun hittimusikaalia työstetään parhaillaan elokuvan muotoon Timo Koivusalon johdolla. Elokuvaa on kuvattu Tampereella jo kuukausien ajan, mutta tänään tuotanto koki kuitenkin vakavan takaiskun.