Ryöstäjät tappoivat Amazing Racen tuottajan Afrikassa

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Suosittua Amazing Race -realityohjelmaa on esitetty Yhdysvalloissa jo 16 tuotantokauden ajan. Jerry Bruckheimerin tuottamassa sarjassa joukkueet matkustavat ympäri maailman ja kilpailevat toisiaan vastaan erinäisissä tehtävissä.

Realityohjelma on muun muuassa palkittu useilla Emmy-palkinnoilla. Nyt televisiosarjan päälle on noussut synkkä pilvi, kun Amazing Race -tuottaja Jeff Ricen uutisoitiin menehtyneen traagisesti. Freelancer-ohjaajana työskennellyt Rice nimittäin löydettiin kuolleena hotellihuoneestaan Ugandassa.

Ugandalaisen rikollisjoukon uskotaan myrkyttäneen kahden lapsen isän, koska tämä ei ollut suostunut antamaan matkatavaroitaan varkaille. Myös ohjaajan naispuolinen assistentti joutui myrkytyksen uhriksi ja hänet löydettiin tajuttomana hotellista. Ugandan poliisi tutkii parhaillaan tapausta.

- Olen täysin tyrmistynyt rakkaan ystäväni ja seikkailutoverini Jeff Ricen kuolemasta. Olit mahtava pakkaus. En tule koskaan unohtamaan sinua, televisiotähti Josh Gater kirjoitti Twitter-blogissaan.

Jeff Rice ja hänen assistenttinsa eivät olleet epäillyn myrkytyksen aikaan työtehtävissä. He olivat kuitenkin työskennelleet pian alkavan Amazing Race -tuotantokauden parissa. Rice on myös tehnyt töitä Suurin pudottaja -ohjelmassa ja Animal Planet -sarjassa. Seikkailun haluista ohjaajaa jäävät kaipaamaan tämän vaimo ja lapset sekä lukuisat työtoverit.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

piratebay.jpg

Elisan mahdottomalle Pirate Bay -estolle jälleen takaisku

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomari Juha Saarenvirta antoi antoi lokakuun lopussa kyseenalaisen tuomion (PDF), jossa Elisalle annettiin epämääräinen määräys The Pirate Bay -palveluun liittyen. Epämääräinen siksi, että käräjäoikeus kielsi asioita, joita se ei osannut itsekään tuomiossa yksilöidä. Siten tuomio oli jo lähtökohtaisesti täytäntöönpanokelvoton.

vuonna85

Vakava onnettomuus suomalaisleffan kuvauksissa

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Suosittu kotimainen manserock-musikaali Vuonna 85 nähdään joulukuussa myös valkokankaalla, kun hittimusikaalia työstetään parhaillaan elokuvan muotoon Timo Koivusalon johdolla. Elokuvaa on kuvattu Tampereella jo kuukausien ajan, mutta tänään tuotanto koki kuitenkin vakavan takaiskun.