Raiteille sammunut jäi junan alle ja selvisi

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Vuosittain sattuu ikäviä onnettomuuksia, joissa ihmiset syystä tai toisesta jäävät junan alle. Joskus voi kuitenkin onni käydä onnettomuudessa, kuten eräälle humalaiselle miehelle, joka selvisi yliajamisesta juopon tuurilla.

Kanadalainen mies sammui junan raiteille, eikä kuullut lähestyvän junan ääntä. Junan konduktööri näki raiteilla makaavan miehen ja yritti antaa hänelle merkkiäänen, jotta mies tajuaisi poistua raiteilta. Veturinkuljettaja teki junan hätäjarrutuksen, mutta juna ajoi silti tajuttoman miehen yli.

Mies ei kuitenkaan kuollut, koska sattui makaamaan oikeassa asennossa raiteilla. Humalaisen rento makuuasento pelasti miehen, joka ohitti vaaratilanteen itse sitä tietämättä. Tajuihinsa palattuaan mies vain otti oluensa ja lähti kävelemään.

– Monet ihmiset ovat menettäneet rautatielle sammuessaan ruumiinosiaan tai jopa henkensä. En ole koskaan nähnyt mitään tällaista. Aiemmin en olisi uskonut, että henkilö voisi mahtua kokonaisuudessaan junan alle, kertoi paikallisen poliisin edustaja National Post -lehdelle.