Mies riehui kotonaan – heitti suolensa poliisin päälle

Ohhoh! · Neea Jokinen

Poliisit joutuvat usein kohtaamaan yllättäviä tilanteita, kun esimerkiksi rauhallisesti käyttäytyvä rikollinen tekeekin uhkaavan ja vaarallisen liikkeen pidätyksen aikana. Nyt Yhdysvaltojen New Jerseyssä on tullut ilmi tapaus, jossa eräs poliisi sai päälleen miehen sisuskaluja.

Hackensackissa asuva Wayne Carter soitti viikonloppuna poliisille ja kertoi harkitsevansa itsensä satuttamista. Poliisit saapuivat hätäpuhelun jälkeen 43-vuotiaan miehen talolle. Mies oli muun muuassa siirtänyt huonekalunsa ulko-oven eteen, jotta poliisien tulo vaikeutuisi.

Wayne Carter seisoi kotinsa keittiössä 30 senttimetriä pitkän veitsen kanssa, kun poliisit viimein pääsivät talon sisätiloihin. Hysteerisesti käyttäytynyt mies oli viiltänyt vatsansa auki ja heittänyt ihoaan sekä suolin pätkiään poliisien päälle. Poliisien mukaan mies ei reagoinut mitenkään, vaikka hänen kasvoihin suihkutettiin pippurisumutetta. Suolia heitellyt mies saatiin kuitenkin lopulta kiinni ja häntä hoidetaan parhaillaan sairaalassa, The Daily Mail -sivusto uutisoi.