tiffanithiessen.jpg

90210-tähti Tiffani Thiessen poolojuhlissa

Viihdeuutiset, · Stara.fi

Hollywood-tähtien kuumimpaan ykköskaartiin 90-luvulla lukeutunut näyttelijäkaunotar Tiffani Thiessen nousi aikoinaan maailmanlaajuisesti tunnetuksi tähdeksi Beverly Hills 90210 -menestyssarjan ansiosta. Viime vuonna hän palasi julkisuuteen vuosien tauon jälkeen.

Nyt Tiffani Thiessen on kuvattu Veuve Clicquot -shampanjamerkin järjestämissä poolojuhlissa New Jerseyssä. Neitokainen oli pukeutunut teeman mukaisesti näyttävään hattuun ja kesäiseen mekkoon.

36-vuotias Tiffani Thiessen aloitti näyttelijäuransa jo vuonna 1989 suositun Saved By The Bell -televisiosarjan tähtenä. Hän näytteli sarjassa neljän vuoden ajan ja vilahti samoihin aikoihin myös Pulmuset-sarjassa. Varsinaisen läpimurtonsa Tiffani Thiessen teki vuonna 1994, kun hänet kiinnitettiin Beverly Hills 90210 -sarjaan, josta tuli maailmalaajuinen jättimenestys. Sarjan päättymisen jälkeen Tiffanyn tähti on ollut laskussa, vaikka hän on tehnyt vuosien varrella rooleja lukuisissa televisiosarjoissa ja muutamissa elokuvissa.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

UFO tallentui naisen valokuvaan – onko tässä muukalaisten alus?

Viihdeuutiset, · Terhi Pekkarinen

Uutisoimme hiljattain, kuinka joukko vaikutusvaltaisia henkilöitä on kyllästynyt Yhdysvaltojen hallituksen peittelyyn ja tahtoo paljastaa ulkoavaruuden elämän olevan totta. Saamme aina välillä nähdä amatöörien ottamia UFO-kuvia, ja nyt yksi niistä hämmästyttää. Yhdysvaltojen länsirannikolla sijaitsevassa Santeen kaupungissa kohistaan nyt UFO-havainnosta.

kylieminogue

44-vuotias Kylie Minogue on yhä seksikkyyden ruumiillistuma

Viihdeuutiset, · Tim Isokivi

Pitkän musiikkiuran tehnyt australialainen Kylie Minogue on myynyt maailmanlaajuisesti yli 60 miljoonaa albumia. Hän on niitä harvoja supertähtiä, jotka ovat onnistuneet saamaan listaykkösen kolmella eri vuosikymmenellä. Kylie Minogue seurustelee nykyisin 35-vuotiaan esplanjalaisen mallin, Andres Velencoson, kanssa.

thegreatgatsby

Elokuva-arvostelussa The Great Gatsby – Kultahattu

Elokuvat, · Anna Poikkimäki

Elokuva-ohjaaja Baz Luhrmannin unohtumattomiin ohjauksiin lukeutuvat Romeo ja Julia, Moulin Rouge! ja Australia. Nyt visionääriohjaaja on palannut uudella spektaakkelimaisella draamaelokuvalla, joka on filmatisointi F. Scott Fitzgeraldin klassikkoromaanista Kultahattu.