australia

Näin nappaat kiinni kengurun – ostoskassilla

Viihdeuutiset, · Stara.fi

Australian tunnetuin eläinlaji kenguru kiehtoo monia ihmisiä ja niiden tapaaminen onkin miljoonien turistien suunnitelmissa vuosittain. Eläinpuistoissa kengurujen kanssa pääsee tekemään hyvinkin läheistä tuttavuutta, mutta kenguruita ja wallabeja näkyy toki myös luonnossa.

Nyt hauskalla nettivideolla nähdään miten kengurun voi pyydystää luonnossa yksinkertaisesti kauppakassin avulla. Pussieläin nimittäin kierähtää videolla luonnostaan kauppakassiin, joka laitetaan sen pään ympärille.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

taylorswift

Taylor Swift kahmi kahdeksan Billboard-palkintoa

Viihdeuutiset, · Terhi Pekkarinen

Uutisoimme hiljattain, kuinka Taylor Swift on haaveillut jo lapsena Hollywood-tähden elämästä. Hänen kerrotaan näytelleen jo yhdeksävuotiaana, eikä polte astua esiintymislavoille ole vieläkään sammunut. Kerroimme myös, että sympaattinen, mutta sydänsuruistaan tunnettu laulajatar pyrkii uudistamaan imagoaan.

courtneystodden.jpg

Courtney Stodden kuvasi itsestään pornovideon

Viihdeuutiset, · Anna Poikkimäki

Julkkisseksivideoiden jatkumon oli eräänä päivänä tultava tähän – teinivaimo Courtney Stoddenin eroottiseen julkaisuun. 18-vuotiasta neitokaista ei taannoin kelpuutettu Playboy-julkaisuun, mutta nyt hän on saanut oman siivunsa seksipainotteisesta julkisuudesta.