Wilma Hurskaisen otoksia ihastellaan maailmalla

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Luonnossa monet eläinlajit ovat luonnostaan kykeneviä sulautumaan maisemaansa. Kuuluisin esimerkki lienee kameleontti, joka muuttaa väriään taustansa mukaiseksi. Nyt suomalaisen valokuvaaja Wilma Hurskaisen ottamat otokset ovat herättäneet huomiota verkossa.

Kuva: Wilma Hurskainen

Katso kuvat tästä (Uusi linkki kaatuneiden kotisivujen tilalle).

Kuva: Wilma Hurskainen

Internetissä parhaillaan leviävät valokuvat sisältävät hauskoja yksityiskohtia, sillä kuvatut ihmiset ovat täysin sulautuneet maisemaansa vaatetuksensa avulla. Eräässä otoksessa nähdään esimerkiksi meren rannalla seisova nainen, jonka asun värit noudattavat täysin veden, rannan kuohujen ja hiekan värimaailmaa. Neito näyttääkin ikään kuin katoavan maisemaan. Toisessa otoksessa malli katoaa metsäiseen lumimaisemaan vihreän valkoisella asustuksellaan.

Wilma Hurskainen on opiskellut valokuvausta Lahdessa ja Helsingissä. Verkkosivujensa mukaan hän on järjestänyt useita omia näyttelyitä Suomen lisäksi myös esimerkiksi Saksassa, Romaniassa ja Moldovassa sekä ollut mukana näyttelyissä Japanissa saakka.

PÄIVITYS 15.00: Verkkosivusto sijaitsee INT2000-yrityksen webhotellissa, joka sulkee sivustoja niiden liikennemäärän, eli suosion, ylittyessä. Ikävä kyllä nyt sivustolle on käynyt juuri näin sen saatua kansainvälistäkin huomiota. Pahoittelemme.

PÄIVITYS 15.25: Yllä oleva linkki suuren suosion johdosta kaatuneille kuvaajan verkkosivuille on nyt korvattu uudella linkillä toiselle verkkosivustolle, jossa kuvat ovat myös esillä.