Olympiaurheilija paljasti: Kisakylä oli urheilijoiden seksikeidas!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lontoon kesäolympialaiset on viimein saatu kunnialla kisattua, mutta jo ennen kisoja julkisuuteen levisi tietoja olympialaisten kisakylän seksiviritteisistä tapahtumista. Nyt nimettömänä pysyttelevä Britannian olympiajoukkueen jäsen on vahvistanut huhut seksiorgioista.

Hänen mukaansa urheilijat kaikista kansalaisuuksista käyttivät kisakylässä tilaisuuden hyväkseen ja harrastivat seksiä. Urheilijat olivat valmistautuneet jopa vuosien ajan suoritustaan varten ja h-hetken jälkeen monet halusivat hieman irrotella. Lähde kertoi, että miesurheilijoiden testosteroni ja tauko kurinalaisessa harjoittelussa olivat täydellinen resepti hyvälle seksille.

– Usein ihmiset luulevat, että urheilijoiden tulisi käyttäytyä jollain tietyllä tavalla. Tottakai me käyttäydymme hyvin kun kilpailemme, mutta kun kisa on ohi, meidänkin pitää päästä vähän irrottelemaan, miesurheilija kertoi.

– Kisakylässä joukkueet monista maista asuivat eri puolilla aluetta ja he kulkivat siten toisten ohitse. Siten he tapasivat toisten maiden joukkueita. Ensin vaihdetaan muistoesineitä, sitten käydään vierailulla, vaihdetaan yhteystietoja ja siitä kaikki sitten alkaa.

Urheilija kertoi harrastaneensa ryhmäseksiä kahden ukrainalaisen naisurheilijan kanssa ja salakuljettaneensa alkoholia kisakylään. Urheilijoille jaettiin kisakylässä järjestäjien toimesta 150.000 kondomia.