Kuva: Splash

PSY : Gangnam Style -arvostelu

Singlet, · Jocka Träskbäck
psy_gangnamstyle

Aasialainen musiikki on ollut jo vuosien ajan tiettyjen pienten piirien suuressa suosiossa, kun Jpop ja Kpop ovat saaneet runsaasti faneja myös Suomessa ja muissa länsimaissa. Viime viikkoina korealainen popmusiikki on tehnyt historiallisen näyttävän tulemisen, kun PSY-yhtyeen Gangnam Style on muodostunut jättihitiksi ympäri maailmaa.

Kappaleen musiikkivideota on katsottu YouTubessa jo yli satamiljoonaa kertaa, ja videolla nähtävä tanssityyli on jo valloittanut myös suomalaisten discojen tanssilattiat. Biisin lyriikoista ei juuri kukaan ymmärrä sanaakaan, mutta kappaleen melodia ja valtavalla energialla eteenpäin puskeva tunnelma ovatkin paljon tärkeämpiä.

Kappaleen koukkuna on harvinaisen tarttuva kertosäe, joka jää kertakuulemalla soimaan päähän. Yllättävän rauhallinen kertosäe ei kuitenkaan tuntuisi miltään ilman uskomattoman energistä bridgeä, joka suorastaan piiskaa kuulijan nostamaan kädet ilmaan kertosäkeessä. Soundillisesti kappale on lainannut tyylilajin eurodancesta, mutta vastaavaa huudatusta ei ole täkäläisissä biiseissä nähty.

Pisteet 5/5

Asiasanat:

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

beyonce.jpg

Beyonce peruutti keikkansa – raskaushuhut kiihtyvät

Viihdeuutiset, · Anna Poikkimäki

Popmaailman suurimpiin tähtiin lukeutuva Beyonce joutui äskettäin raskaushuhujen keskiöön, kun hänestä otetussa keikkakuvassa näkyi vauvakumpua muistuttavaa pyöreyttä vatsan päällä. Poppari myös osti Dublinin keikkansa hälkeen kanaherkkuja lähes tonnilla.

Kuva: Splash

Kiinnostaisiko viskin makuinen hammastahna?

Viihdeuutiset, · Terhi Pekkarinen

Aikuiset saattavat taistella lastensa hammaspesuista aamuin illoin suurten itkukohtausten kera. Entisaikaan saatettiin taistella myös miesten hammaspyykin suorittamisesta, mikäli uskomme internetissä julkaistua hammastahnamainosta.