Elokuvateatterin vastaisku: Ninjat iskevät kännykkään puhujiin

Viihdeuutiset, · Tim Isokivi

Lontoolainen Prince Charles -elokuvateatteri on ottanut käyttöönsä kovat keinot hiljentääkseen elokuvien aikana puhuvat ja kännyköitään käyttävät asiakkaat. Teatterin henkilökunta on nimittäin ottanut avukseen ryhmän ninjoja jotka hiipivät pimeässä antaakseen opetuksen häiriköiville yleisön edustajille.

Elokuvateatterin ”ninjat” ovat mustiin ihonmyötäisiin pukuihin pukeutuneita vapaaehtoisia elokuvanystäviä. Nämä valveutuneet kansalaiset saavat ninjakeikoistaan palkkioksi ilmaisia elokuvalippuja.

- Sain puhelun ystävältäni juuri kun elokuva alkoi ja luulin voivani vastata siihen. Viimeinen asia mitä odotin oli, se että kaksi täysin mustan puvun peittämää ihmistä ilmestyy penkkini viereen ja käskee minua ja ystäviäni olemaan hiljaa, kommentoi ninjojen uhriksi joutunut elokuvakävijä SlashFilm.com-nettisivustolle.

Idea syntyi, kun ihonmyötäisten Morphsuit-pukujen kehittelijä Gregor Lawson kyllästyi kuuntelemaan kanssakävijöiden jutustelua teatterissa elokuvan aikana. Lawson keksi idean Morphsuit-pukuisten ninjojen käyttämisestä elokuvateattereissa ja lähti etsimään elokuvateatteria, joka olisi kiinnostunut lähtemään mukaan leikkimieliseen kokeiluun.

”Hiljentäjäninjoja” tavataan tällä hetkellä vain Lontoon Prince Charles -teatterissa. Konseptia aiotaan kuitenkin laajentaa myös muihin elokuvateattereihin.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Supertähdet tekivät koskettavan version kuolevan teinipojan hitistä – katso video

Viihdeuutiset, · Meri Pulkkinen

Kerroimme aiemmin tänään kuinka maailmankuuluksi nopeasti noussut teinipoika Zach Sobiech menehtyi eilen parantumattomaan syöpään. Hän on noussut otsikoihin koskettavan tarinansa johdosta, sillä harvinaista luusyöpää sairastanut Sobiech julkaisi YouTubessa itse tekemänsä Clouds-kappaleen, jonka avulla hän hyvästeli perheensä.http://www.stara.fi/wp-admin/edit.php

kimkardashian.jpg

Kimin ystävät eivät usko suhteen kestävän

Viihdeuutiset, · Terhi Pekkarinen

Amerikkalainen supertähti Kanye West on luonut uraa niin räppärinä ja musiikkimogulina kuin muotisuunnittelijanakin. Muusikko on ollut viime aikoina runsaasti esillä perheenlisäyksen vuoksi, sillä Kim Kardashian ja Kanye West varttuvat parhaillaan esikoislapsensa syntymää.