Huikea tutkimustulos: Näin laihdutat syömällä roskaruokaa

Lifestyle, · Anna Poikkimäki

Terveysasiantuntijat ovat jo vuosien ajan kannustaneet ihmisiä perehtymään vähäkalorisen ruokavalion saloihin. Viime aikoina on kuitenkin ilmestynyt tutkimuksia, jotka puoltavat roskaruoan terveellisyyttä.

Nyt uusimpien tutkimusten mukaan epäterveelliselläkin ruoallakin on mahdollista laihduttaa, mutta vain mikäli syömiselle antaa täyden keskittymisensä.

Minnesotan ja Texasin yliopistojen tekemissä tutkimuksissa selvisi, että ruokailuun keskittyminen vähentää roskaruoan ylensyömistä. Ihminen myös huomaa vatsan kylläisyyden helpommin, jos hän keskittyy lautasellaan olevaan roskaruoka-annokseen television tai tietokoneruudun sijaan. Myös ruoasta saatu nautinto on huomattavasti suurempaa silloin, kun sen epäterveellisyyden tiedostaa.

Cosmopolitan-lehden mukaan yhdessä tutkimuksista kävi ilmi, että ihmiset tunsivat olonsa nopeammin kylläiseksi laskiessaan syömänsä epäterveelliset suupalat. Käytännössä tutkimustulokset tarkoittavat siis sitä, että hitaasti ruoasta nauttiva ihminen hyötyy syömistottumuksistaan pitkällä juoksulla, vaikka hän sattuisikin napostelemaan silloin tällöin roskaruokaa.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

The Clash julkaisee massiivisen fanisetin

Viihdeuutiset, · Terhi Pekkarinen

Brittiläinen punk-legenda The Clash nousi 70-luvun loppupuolella suosioon White Riot -klassikkokappaleellaan. Yhtyeen teki erityiseksi sen tapa yhdistellä punk-musiikkia maailman eksoottisiin sävelkulkuihin. Nyt The Clash julkaisee jokaisen punk-fanin unelmaboksin.

UFO tallentui naisen valokuvaan – onko tässä muukalaisten alus?

Viihdeuutiset, · Terhi Pekkarinen

Uutisoimme hiljattain, kuinka joukko vaikutusvaltaisia henkilöitä on kyllästynyt Yhdysvaltojen hallituksen peittelyyn ja tahtoo paljastaa ulkoavaruuden elämän olevan totta. Saamme aina välillä nähdä amatöörien ottamia UFO-kuvia, ja nyt yksi niistä hämmästyttää. Yhdysvaltojen länsirannikolla sijaitsevassa Santeen kaupungissa kohistaan nyt UFO-havainnosta.

kylieminogue

44-vuotias Kylie Minogue on yhä seksikkyyden ruumiillistuma

Viihdeuutiset, · Tim Isokivi

Pitkän musiikkiuran tehnyt australialainen Kylie Minogue on myynyt maailmanlaajuisesti yli 60 miljoonaa albumia. Hän on niitä harvoja supertähtiä, jotka ovat onnistuneet saamaan listaykkösen kolmella eri vuosikymmenellä. Kylie Minogue seurustelee nykyisin 35-vuotiaan esplanjalaisen mallin, Andres Velencoson, kanssa.