Maailman kallein kahvi: Pavut noukitaan elefantin ulosteesta!

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kahvin maailmanmarkkinahinta on heilunut viime kuukausina rajusti, mutta halventunut tukkuhinta ei ole näkynyt suomalaisten kauppojen hyllyillä. Maailman kalleimman kahvin titteli on tähän saakka kuulunut Kopi Luwak -kahville, jonka pavut ovat käyneet läpi sivettikissojen suoliston. Nyt ne ovat saaneet kuitenkin uuden kilpailijan.

Thaimaalaisella muotikahvilla on nimittäin varsin poikkeava valmistustapa. Kahvipapu käy läpi reitin elefantin suusta ruoansulatukseen ja sieltä suolistoon, ennen kuin se tulee lopulta ulos eläimen peräpäästä. Vasta tämän jälkeen hienostuneesta lopputuotteesta jauhetaan kallista kahvia. Tuotteen kerrotaan ottaneen paikan maailman kalleimpana kahvina, Daily Mail raportoi.

Black Ivory -kahvin sanotaan olevan aromeiltaan suklainen ja sisältävän pähkinäisiä, kukkaisia ja marjaisia vivahteita. Kahvia tuottaa thaimaalainen Antara Resort, jonka mukaan pavut ovat ”luontaisesti jalostuneet” Kahvipavut eivät sovellu aivan jokaisen kahvinjuojan kukkarolle, sillä kilo niitä maksaa 1.100 dollaria, eli 876 euroa. Sivettikissojen Kopi Luwak maksaa noin 300 euroa kilolta.