Meri värjäytyi punaiseksi Sydneyssä – uskomaton näky

Matkailu · Stara.fi

Australian Sydneyssä sijaitsee useita mainioita uimarantoja, jotka soveltuvat erityisen hyvin uimisen lisäksi myös esimerkiksi auringonottoon ja surffaamiseen. Normaalisti rannoilla nähdään punaista lähinnä itsensä auringossa polttaneiden turistien iholla, mutta tällä kertaa myös hieman toisenlaisessa paikassa.

Esimerkiksi Sydneyn Bronte Beachilla havaittiin nimittäin yllättäen ilmiö, jonka aiheutti levä nimeltä Red Algae. Siinä merivesi värjäytyy suurilta alueilta yllättäen punaiseksi. Kyseessä on luonnollinen ilmiö, eilä esimerkiksi saasteista johtuva, mutta siitä huolimatta uimarantoja jouduttiin sulkemaan. Monet surffaajat kuitenkin uhmasivat kieltoa ja saivat kiitää punaisilla aalloilla.