Parisuhde ongelmissa? Näistä tunnistat eron lähestyvän

Lifestyle · Neea Jokinen

Parisuhde voi päättyä esimerkiksi erilaisten kiistatilanteiden, pettämisen tai jatkuvien ongelmien takia. Jotkut saattavat elää huonossa avioliitossa lastensa vuoksi. Nyt verkossa on julkaistu lista merkeistä, jotka tunnistamalla voi huomata suhteensa olevan eron partaalla.

Jos seurustelukumppanisi ei halua puhua lainkaan yhteisestä tulevaisuudestanne, suhde vaikuttaisi olevan jämähtäneessä tilassa. Haaveet perheen perustamisesta ja yhteisen kodin hankkimisesta kannattaa unohtaa, jos kumppani ei vaikuta kiinnostuneelta tulevaisuuskeskustelujen aikana.

Suhteen molemmat osapuolet voivat huonosti, jos seksielämä ei tyydytä heidän tarpeitaan. Pariskuntien tulisi nauttia rakastelusta toistensa kanssa. Jos vällyjen välissä muhinointi tuntuu kerta toisensa jälkeen tylsähköltä ja yksipuoliselta, asiasta kannattaa keskustella. Surkea seksielämä voi nimittäin johtaa eroon.

Joillekin pariskunnille riiteleminen ja kinaaminen kuuluu arkeen, mutta liian rajuiksi muuttuvat sanaharkat eivät välttämättä puhdista suhteessa vellovaa pahaa ilmaa. Kenenkään ei pitäisi sietää henkilökohtaista väkivaltaa. Jos kuulee jatkuvasti kumppaninsa suusta törkeitä haukkuja ja solvauksia, kannattaa miettiä, onko suhteella tulevaisuutta.

Passiivis-aggressiivinen käyttäytyminen parisuhteessa on selvä merkki siitä, että ero on lähellä. Jotta molemmat osapuolet olisivat onnellisia, heidän tulee sekä rakastaa että tykätä kumppanistaan. Paheksuvat katseet, kateuden tunteet ja parjaaminen eivät kuulu hyvinvoivaan parisuhteeseen. Eroa kannattaa harkita, jos ei enää viihdy kumppaninsa seurassa. Hauskuuden ja naurun puuttuminen parisuhteessa voi aiheuttaa eron.