Miehet ovat parempia kuskeja kuin naiset

Lifestyle Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Naiset joutuvat miehiä useammin ongelmatilanteisiin autojensa kanssa, mikäli käy uskominen brittien sikäläisen liikenteen turvallisuusviraston teettämää tutkimusta. Naiset tekivät viime vuonna ajokokeissa peräti 211.000 virhettä enemmän kuin miehet.

Ajokorttiaan suorittamassa olleet miehet tekivät pelkästään viime vuoden aikana Britanniassa 646.000 kohtalokasta, kortin hylkäämiseen johtavaa ajovirhettä, kun vastaava lukema oli naisilla 857.000. Naiset mokailivat etenkin auton ohjaamisessa ja parkkiin peruuttamisessa. Miesten ajokorttihaaveet karsiutuivat liian kovan nopeuden ja liikennemerkkien huomioimatta jättämisen takia.

Suurimmat syyt ajokokeen hylkäämiseen olivat vaaratilanteiden väärin arvioiminen risteysalueella tai auton peilien unohtaminen. Nämä virheet toistuivat molempien sukupuolten ajokokeissa. Femail First muistuttaa, että hiljattain julkaistiin kuitenkin toinen tutkimus, jonka mukaan naiset ovat viidenneksen turvallisempia kuskeja kuin miehet – mikäli neitokaiset vain pääsevät ajokokeesta läpi.