Nainen, SINÄ olet kauniimpi kuin luuletkaan

Nettivideot Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Naiset ovat usein oman ulkonäkönsä pahimpia kriitikoita, ja vain neljä prosenttia maailman naisista pitää itseään kauniina. Hygienia- ja ihonhoitotuotteita valmistava yritys on nyt toteuttanut testin, jossa naiset ymmärsivät, että muut näkevät heidät kauniimpana kuin he itse.

Dove on nimittäin luonut jälleen mainoskampanjan, jonka avulla kohotetaan naisten luonnollisen kauneuden arvostamista ja itsetuntoa. Yhtiön aiemmista mainoksista muistetaan ainakin alusvaatteisillaa keikistelevät, iloiset ja normaalin näköiset naiset. Nyt tarkasteltiin sitä, miten muut ihmiset näkevät toistensa kauneuden.

Kampanjassa artisti piirtää naisten kasvonpiirteet pelkästään heidän kuvailunsa perusteella ilman, että taiteilija näkee naista. Sen jälkeen piirtäjä hahmottelee potretin jonkun toisen kertoman perusteella. Usein lopputuloksessa käy niin, että muiden kuvaillessa nainen näyttää valmiissa piirustuksessa kauniimmalta. Tämä todistaa, että naiset ovat usein kauniimpia kuin itse luulevat.