Pattinsonin ja Stewartin eron syy paljastui – sama ohjaaja taas!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vampyyripariskunta Robert Pattinsonin ja Kristen Stewartin suhde tuli äskettäin jälleen kerran tiensä päähän, kun herra Pattinson pakkasi kamansa ja lähti. Eron syynä on kukapa muukaan kuin pettämiskohussa Kristenin kanssa jo aiemminkin ryvettynyt ohjaaja Rupert Sanders.

Kristen jäi tällä kertaa kiinni Rupertin kanssa tekstailemisesta Robertin syntymäpäiväjuhlien aamuna. Robert ajatteli yllättää mielitiettynsä ottamalla valokuvan Kristenille hänen puhelimellaan naisen ollessa suihkussa.

Samassa kun Robert sai puhelimen käteensä, tuli siihen tekstiviesti pettämiskohun keskiöön jo viime vuonna joutuneelta Rupert Sandersilta, The Sun raportoi.

Twilight-pariskunta on yrittänyt parantaa välejään, ja he muuttivat jopa joksikin aikaa saman katon alle Los Feliziin. Robert ei kuitenkaan lehden mukaan pysty enää luottamaan vampyyrielokuvien rakastettuunsa, ja on päättänyt jatkaa elämäänsä tahollaan.