Narkomaani söi miehen kasvot – kuvat ei herkimmille

Nettivideot Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Mediaa ja koko maailmaa viime vuonna kohahduttanut Miamin zombietarina on noussut jälleen otsikoihin. Nyt puheenvuoron on saanut uhri, jonka kasvot joutuivat kylpysuolaa nauttineen miehen pureskeltavaksi.

Kuva: Splash
Kuva: Splash

65-vuotias Ronald Poppo joutui huumepäissään miehen kasvoja syöneen narkomaanin uhriksi vuosi sitten. Mies elelee parhaillaan pitkäaikaishoidossa kitaraa soitellen ja on selviytynyt hurjasta välikohtauksesta hyvin, lukuunottamatta pahoin vahingoittunutta ulkonäköään. Poppo ei ole kiinnostunut kosmeettisista korjausleikkauksista, vaan kiittää kaikkia saamastaan tuesta YouTubeen julkaistulla videolla.

Poliisi sai vuosi sitten hälytyksen, kun MacArthur-tien varrella oli kuulunut laukausten ääniä. Viranomaisten päästyä paikalle he olivat löytäneet alastoman miehen, joka oli parhaillaan syömässä toisen miehen kasvoja. Sekavan oloinen alaston mies ei totellut poliisin perääntymiskäskyä, joten viranomaiset avasivat tulen ja ampuivat miestä.

Jo valmiiksi sekavan tarinan teki oudommaksi se, että mies ei pysähtynyt poliisin ampumiin luoteihin, vaan jatkoi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Silminnäkijän mukaan poliisi ampui miestä ainakin kuusi kertaa ennen kuin tekijä kaatui.