Lost In Music -festivaali julkisti 37 uutta esiintyjää

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tampereella lokakuussa järjestettävä kaupunkifestivaali Lost In Music on paljastanut 37 uutta artistikiinnitystä. Mukaan ovat nyt tulleet Anssi Kela ja Lovex, joka tekee näyttävän paluun loppukesästä ilmestyvän State of Mind -pitkäsoiton myötä.

Krista Siegfrids tuo festivaalille annoksen pop-energiaa ja Olavi Uusivirta puhuttelee tunteikkailla tarinoillaan. 15-vuotias Damn Seagulls tarjoilee itsevarmaa indierockia. Kotimaisia kärkinimiä kuullaan Pakkahuoneella ja Klubilla lauantaina 19. lokakuuta.

Perjantaina 18. lokakuuta hemmotellaan modernimman soundin ystäviä, jolloin esiintyvät Jukka & Bommitommi ja JVG. Kansainvälisen tason sanaseppo Gracias saapuu Tampereelle livebändinsä The Globen kanssa. Hioutuneita visioita esittelevät myös K-X-P ja kiitellyn The Long Lost Friend –albumin vastikään julkaissut Husky Rescue.

Oululaisen musiikin ilta YO-talolla torstaina 17. lokakuuta esittelee pohjoista omaleimaisuutta, kun lavalla rokkaavat jäljittelemätön Radiopuhelimet, vientitoivo Satellite Stories, keikkakesää viettänyt The Scenes sekä räävittömästä live-energiastaan kuulu Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi. Reunoiltaan rosoisella Soundi-klubilla puolestaan jyrää Poisonblack, joka julkaisee odotetun Lyijy-albumin syyskuussa.

Uusia kiinnityksiä ovat myös Antero Lindgren, Brädi, Deathchain, Egotrippi, Elastinen, Elephants From Neptune (EST), Hateform, Kari Tapiiri, Mirel Wagner, Neat Neat, NEØV, Odd Hugo (EST), Oliver, Ratface, Shiny Darkly (DEN), Spekti, Teppo Vapaus, Tiiu Helinä, Timo Pieni Huijaus, Uniikki ja Zarkus Poussa.

Aiemmin tapahtumaan on vahvistunut muun muassa Black Lizard, Jannika B, Jonna Tervomaa, Katri Ylander & Yksinäinen yhtye, MIAU, Mikko Joensuu, MyGrain, Nyrkkitappelu, Roope Salminen & Koirat, Sanni, Sini Sabotage, Sleep of Monsters, The Blanko, The Hearing, The Lieblings, Tiisu, TOOT TOOT, Tuomari Nurmio: Dumari ja Spuget.