Lapsi näki ensimmäisen kerran isänsä – odotti hellyttävän kyltin kanssa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Carly Rae Jepsenin Call Me Maybe on eräs viime vuoden soitetuimmista kappaleista, jota sai tottua kuulemaan radiokanavilta kyllästymiseen asti. Laulun positiiviset lyriikat ovat nyt päätyneet osaksi erästä hellyttävää tilannetta.

Harper-niminen pienokainen ei ollut vielä koskaan nähnyt Afganistanissa palvelevaa isäänsä Cole Tesaria. Kun isän oli määrä palata takaisin kotiin Nebraskan Bellevueen, odotti tyttö häntä suloisen kyltin kanssa.

Julkaisu käyttäjältä WOWT 6 News.

Call Me Maybe on Jepsenin debyyttialbumin esikoissinkku, josta tuli huikea kansainvälinen läpimurto. Yksi syy kappaleen menestykseen oli se, että Justin Bieber ja Selena Gomez twiittasivat siitä. Monet julkkikset ovat julkaisseet omia versioitaan kyseisestä kappaleesta esimerkiksi tekemällä hauskoja YouTube-videoita.