Naiset ostavat tahallaan liian pieniä vaatteita – syy paljastui

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Tervehenkiset naiset ovat sitä mieltä, että vaa’an tai vaatekoon numerot eivät määrittele heidän seksikkyyttään ja naisellisuuttaan saati kauneuttaan vaan se, ovatko he sopusuhtaisia, hyväkuntoisia ja symmetrisiä vartaloltaan.

Tästä huolimatta tuore tutkimus paljastaa, että 48 prosenttia naisista ostaa liian pieniä vaatteita, jotta mahtuisivat asuun myöhemmin hoikkana. Bluebella-alusasuliikkeen teettämän kyselyn mukaan kymmenesosa ostaa jopa kolme numeroa liian pieniä vaatteita tavoitteensa saavuttamiseksi. Naiset eivät myöskään myönnä ystävilleen, mikäli vaatekoko on kasvanut.

Tällöin he suorittavat shoppailureissut mielummin yksin. Naiset myös palauttavat liian pieniä vaatteita eniten. Suurimman virheen leidit tekevät, jos ostavat minikokoisia alusvaatteita.

– Koko on vain numero! Seksikkäämpää on se, että vaatteet istuvat hyvin ja antavat itsevarmuutta. Kukaan ei näe vaatteen kokolappua, mutta sen kylläkin, miltä asu näyttää päällä, Bluebellan perustaja Emily Bendell parahti Femail First -julkaisulle.