Tyttöystävä putosi skootterin kyydistä – kuljettaja ei huomannut

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Vaikka skoottereiden esi-isiä on ollut maailmalla jo 1800-luvun lopulla, oli toisen maailmansodan jälkeen eniten tilausta yksinkertaiselle ja suhteellisen edulliselle kulkuneuvolle. Tällöin esiteltiin myös legendaarinen Piaggion Vespa.

YouTube
YouTube

Nykyisin markkinoilla on myös sähkövirralla toimivia sähköskoottereita. Nyt nettiin on julkaistu taannoin kuvattu video Aasiasta, jossa nähdään hurja skootteriajo. Risteykseen ajaa mies kaksipyöräisellä kulkupelillään, mutta hän ei huomaa, että tyttöystävä on pudonnut kyydistä ja roikkuu ajoneuvon perässä. Neitokainen raahautuu tietä pitkin, eikä irrota otettaan pyörästä. Toivottavasti hänelle ei käynyt huonommin.

Aasian ja Euroopan ruuhkaisissa suurkaupungeissa on kätevintä kulkea kaksipyöräisellä skootterilla. Kulkupelit on nimetty jokaiseen paikkaan soveltuviksi ajoneuvoiksi, joita myös naiset voivat ajaa hame päällään. Skootterit olivat nuorison suosikkeja myös Suomessa ennen mopoautojen yleistymistä.